Töissä onkin mennyt tämä alkanut syyskuu talon tapoihin tutustuessa ja olen jo päässyt opettamaankin tälle syssyä uusia ihmisiä. Jokaisessa työpaikassa lie ne omat alkukummallisuutensa, en ala tähän erityisemmin avautumaan, aika omatoimisesti tuolla on saanut toimia ja se voi olla jollekulle maailman paras asia, itse koen itseni hetkittäin aika yksinäiseksi, mutta onneksi vapaa-ajalla näkee sitten ihmisiä.
Ja on tuo parempi puoliskokin jostain syystä minua jaksanut katsella, kuunnella ja silitellä.
Nokkelimmat varmasti huomaavatkin, että uutta-vanhaa rautaa on tullut pöydälle, ja siinä tärkeimmät: TheC64 -reproversio Tasavallan Tietokoneesta (Commodore 64) sekä Sony -merkkistä kotistereoiden aatelia 80-luvulta. On viritintä, vahvistinta, 2+2 kaiuttimen tukea, cd/aux, tuner sekä phono-tukea vahvistimella ja kaiken päällä, kauittimen vieressä pieni, mutta pippurinen Raspberry Pi 3b+, jossa sykkiin 128 gigatavuisella muistikortilla koko fyysisen levyhyllyni toisinto mp3-muodossa.
Imacin kohtaloa ja roolia tässä taloudessa mietin, se on toistaiseksi ollut ainoa optisen aseman omaava AaTeeKoo, ja silläpä olen juuri CD-kokoelmaani maltillisesti ruuvannut jukebox-koneen syövereihin.
Imacista ei kuitenkaan saa yrityksestä huolimatta ulkoista näyttöä TheC64:lle, joten kajareilla varustettu pikkumonitori olisi varmaan se mielekkäin tuon jättämää koloa pöydällä täyttämään. Mutta kaikki ajallaan.
TheC64:stä en ole päässyt siis vielä edes testaamaan käytännössä, mutta arvostelua ja kokemuksia tulee kyllä ajan kanssa tännekin blogimaailmaan summailtua.
Työkuviot kun saa vielä selviteltyä alkukiharoistaan, niin eiköhän tämä juna taas tästä ala kohti hamaata päämääränsä etenemään, yskien ja köhien, mutta koronatta, jos toiveen saa esittää. Kiitos.