Kohtalo sitten päätti pitää perinteitä yllä. Yleensähän perinteitä pidetään yllä siitä syystä, että niissä on jotain positiivista, mitä yhdessä sitten toistellaan kaavan juuri muuttumatta vuodesta toiseen.
Noh, minulla se kaava on kohtalon (tai käsikirjoituksen tai minkä lie) mukaan se, että ennen uuden työn alkua, minulta pitää mennä jotain särki, eli rikki.
2012 aloitin opettajan työt. Tai aloitin ne 2 viikon sairaslomalla, koska poltin käteni styroxilla. Tuolloin humalalla ja omalla kuolemattomuudentunteella oli melkoinen (haitta)vaikutus asioiden kulkuun: koetin sammuttaa käsin nuotion alkua, josta en tiennyt, mitä siinä paloi.
2018 aloitin softakehittäjän työt. Tai aloitin ne silleen, että kävin kipupäivystyksen kautta poistattamassa poskihampaan jämät hampaasta, joka spontaanisti päätti räjähtää suussa moneen osaan ilman näkyvää syytä.
Nyt, vuotta 2020, sain vuoden hakemisen jälkeen töitä, ja mitäs käy:
päätin ottaa varman päälle ja jäädä Covid-19 peloissani kämpälle pelailemaan nettipelejä.
Perjantaiaamuna heräsin niska kierossa parin tunnin unien päältä ja lauantaina alkoi ihan saatananmoinen kipuilu oikealla puolen päätä.
Lauantain sinnittelin burana + parasetamoli -kombolla ja sunnuntaina soitin yhteispäivystykseen, että tämmönen homma.
Sieltä sanottiin, että jos mitenkään voit, oottele maanantaihin kotona ja mene maanantaina omaan terveysasemapäivystykseen.
Eilen sitten kävin tuolla terkkarilla, ja siellä päivittelivät, miten voi olla lihas niin tiukalla. Pistettiin kaksi kipupiikkiä (kortisonia, ehkä?) ja Sirdaludeja yksi paketti, viikko lepoa.
Onneksi saatiin tulevan työnantajan kanssa siirrettyä aloitusta tuolla viikolla, eli se huoli vähemmän, mutta hieman typerä aloitus jälleen työsuhteelle.
Eilen 22.15 otin sitten sirdaludin ja neljä desiä vettä (kehoitettiin juomaan runsaasti vettä sen päälle). 01.20 heräsin järkyttävään naamalihassärkyyn.
Olen nukkunut TV-tuolissa, koska siinä asento on istuvampi kuin tavallisessa sängyssä. Edelleen vihmoo ihan perkeleenmoista kipua, jos koitan asettautua makuulle. 01.30 istuin pöntöllä, päässä pyöri ja tuntui että koko kämppä pyörii, vaikka tuijotin kaakelilattiaa edessäni.
Käsistä lähti tunto ja mahan sisältö päätti tulla ulos, molemmista päistä.
Vääntely vatsassa oli aivan järjetön ja kirjaimellisesti siinä itkin ja vaikeroin kaksinkerroin, kunnes koko show oli 30 minsan sisään ohi.
Että semmoset kivat homma tällä kertaa.
Aamulla sain sentään nukahdettua. Koko ajan pelotti, että sydän repeää rintaan, sen verran korkealla oli pulssi ja kylmää hikeä puski. Edelleen on niska jumissa, mutta voi sentään jo hieman käännellä päätä.
Unien aikana näin unta ihmeellisessä sinisävyisessä avaruudessa kelluvia atlas-hahmoja kannattelemassa suurta planeettaa harteillaan.
Aamusella lueskelin tästä niskajumista kaiken näköistä ja paikallistin pääkipupinteen kallon ja selkärangan alkukohtaan – jonka nimi on Atlas-jänne.
Tuotah.
Jospa tää tästä, ja ensimaanantaina uusin töihin.