Nukuin perjantain, nukuin lauantain. Sunnuntainakin nukuin. Maanantaina kirjoittelin valmennusmatskuja, ja sitten nukuin. Heräsin tuossa 01.30 tiistain puolella viikkoa ja katselin uusimman Game of Thrones -jakson, koodailin jotain pientä ja kuuntelin jotain Enfin irkkiin pasteamaa Youtube-listaa, josta bongasin monta aivan uusin korvin kuultua sovitusta.
Lähinä Carolaa ja Kari Rydmania. Oli siellä seassa Tauskia ja Jenni Vartiaistakin. Tauskin kyllä skippasin. Sitten kuuntelin Wöyh:in uusimman ”Kaskelotti” -biisin jälleen kerran ja perään Jouni Hynysen ”Ruma heppu”.
Musiikillinen ilotulitus, eli yksi kostea papatti peltipurkissa -tyylinen yö.
Tänään on ohjelmassa Kotkantielle vääntäytymistä yhdentoista maissa, pitää täytellä tuntilistoja alkaneelta kuulta ja käydä syömässä. Yhden maissa on miitti opettajakolleegojen kanssa siitä, miten keskiviikon pääsykokeet ja niiden valvonta hoidetaan. Jännittää.
Puol kolmen maissa taas sumplimista, minne jätän autoni kun on keskustassa asiointia Game Labin tiimoilta ja sitten pitäs vielä käydä kaupassa jossain suunnalla. Arvontapussi ehdottelee kovasti Linnanmaan Prismaa, mutta voi olla että käyn ehkä lähempänä, Välivainion K-marketissa. Elämme jännittäviä aikoja.
Väyrynen puoltaa oikealle ja muutenkin tuntuu vähän toispuoleiselta, Linnanmaan Prisman vieressä on joku kaarasentteri, josta vois hyvällä tuurilla löytyä paineilmapiste. Kesäkumien vaihdon jälkeen tuo oikeistoilaisuus on Väyryseen iskenyt, joten veikkaan että se Keskusta-hakuisuus saadaan aikaan ihan paineilman keinoin.
Viikonloppuna tuli taas keveästi pohdittua yksinäisyyden konseptia, ja sitä, miten välillä tuntuu niin ahdistavalta, kun ei ole ketään kenen kanssa höpötellä viikon tapahtumia _ääneen_. Meinaan siis, että kyllähän sitä tulee netissä juteltua niitä näitä (yleensä avauduttua epäkohdista ja muusta kriittisestä, en tiedä miksi?) mutta siitä puuttuu se empatia ja kanssaelämisen momentti aika täysin.
Sitä voi kertoa mitä päivän aikana on tapahtunut, mutta verkon yli käyty keskustelu typistää ja ääripäistää keskustelun hyvin nopeasti siten, että lopputulema on yleensä negatiivisesti vinoutunut. Kaikki keksivät kilpaa, miten olisi voinut tehdä asiat paremmin. Tämä on lähtökohtaisesti ajoittain toistuva ilmiö, jossa tuntuu, että mikään ei riitä.
Jos tuota alkaa pohtia liian henkilökohtaisesti, sitä päätyy sitten angstailemaan. Mutta minkä takia? Jos itse on tyytyväinen ja palaute kohderyhmältäkin on positiivista, miksi antaa lauman ulkopuolisia virtuaalisine parannusehdotuksineen sotkea oman päivän pohjavireen hyvästä huonoksi?
Onko tässä se sama ryhmäpaine kuin pultsaripiireissä? Bring others down to sip for sorrow, aye?
Tekasempa jotain aamupalaa marjoista ja leivistä ja aukasen verhot.
Life is good – if YOU want it to be :)