Ironista kyllä, se on työ.
Tekisi mieli pistää, että ne satunnaiset kohtaamiset mukavien ihmisten kanssa, mutta enemmän ne repivät kappaleiksi henkistä minää, kuin toisivat mitään pysyvää sisältöä.
Työ takaa sen, että oikeasti pitää poistua kotoa, olla ihmisten kanssa tekemisissä ja saada kritiikkiä, palautetta ja kannustuksia. Kaikki nämä yhdessä muovaavat päivistä semmoiset keskenään soljuvat kokonaisuudet, jotka saavat kotona jumittamisen tuntumaan todella ankealta.
Tämmöset päivät kuten tämä, että ruumiinlämpö on koholla (+37.5C nyt) ja mielialat pumppaavat vuoristoradan lailla yhdenkin tunnin aikana äärilaidasta toiseen, eivät välttämättä ole se paras hetki vertailla eroja työn ja kämpän välillä.
Pääasiassahan kämpällä on ihan mukavaa, vaikkei kukaan koskaan käy esmes kylässä. Kaikilla on jotain muuta, tai sitten asun heistä liian kaukana, jotka normisti kävisivät morjenstamassa – sama pätee toiseen suuntaan, eipä tuota tule viikolla käytyä oikein kenenkään luona ihan vain tapaamisen vuoksi.
Työ myös tekee väistämättä sen, että pysyy ajan hermolla muustakin kuin työhön liittyvistä asioista – jossain vaiheessa väistämättä puhutaan maailman menosta, otetaan kantaa ja turistaan joutavia. Kämpällä istuessa luen joka päivä tasan samat uutisgenret ampparit.com :sta – IT, Pelit ja viihde ja Tiede. Tämä ihan siitä syystä, että se ja se tuotantokausi BB:stä, tämän ja tuon mäkihyppääjän ne ja nuo ihmissuhdesäädöt jne eivät vain nappaa – ja koska internetissä on kyse mukautuvasta sisällönjakelusta, aion sitä käyttää jatkossakin – vaikka se sitten tasapäistäisikin näkemyksiäni aika kapealle sektorille uusista asioista.
Mitenhän sitä luonnehtis semmosta onnistunutta iltaa / päivää kotosalla?
Teen jotain hyvää ruokaa, paistan lettuja ja syön ne olohuoneessa, samalla kun katson jotain hyvää leffaa valkokankaalta. Toinen hyvä on tehdä joku hedelmistä ja marjoista koostuva smoothie blenderillä ja hörppiä sitä kun lukee hyviä sarjakuvia tai joskus harvoin hyvää kirjaa kippituolissa viltin alla lekotellessa.
Sekin on vaihtelevasti mukavaa, että purkaa elektroniikkalooran lattialle ja ottaa sieltä satunnaisia kamppeita ja askartelee niistä jotain uutta ja jännää.
Siivoaminen, tiskaaminen ja pintojen; ikkunoiden ja lattioiden, siistiminen ei ole sitä mukavinta hommaa, mutta ajoittainhan sitäkin on tehtävä. Ja siinä kyllä saa ajan menemään nopsaa, kunhan saa aivot tarpeeksi nollatilaan.
Sitten semmoset kerrat kun joku tulee käymään ja pelataan konsolilla tai katsellaan leffaa ja jutellaan niitä näitä, ne tekevät kämpällä olon kyllä sen arvoiseksi, että täällä viihtyy.
Joskus funtsin että miten siistiä onkaan sitten joskus kun on oma sauna. No, ei se ole niin siistiä, yksinään istua kuumassa kopissa ja funtsia että miksi tämäkin on porukoiden saunassa – ihan yhtä yksin istuessa – paljon mukavempaa?
Joskus koitin yhdistää saunaan sitä, että ostin Alkosta ja Stockan herkkuosastolta eksoottisia oluita, joita maistelin aina saunomisen yhteydessä pullollisen verran. Ei tuntunut mitenkään erikoisen hyvältä, itseasiassa vaan hankaloitti sitten löylystä nauttimista.
Ja kyllä, edelleen tuntuu, että kyllä sauna ja olut noin konseptina kuuluvat Suomalaiseen perinteeseen. Se on vaan ihan eri keissi juoda keskiketterää kesäsaunassa hyvien kavereiden kanssa, siinä se humaltuminen ei ole se pointti, vaikka auttaakin sosiaalisen ilmapiirin muodostumisessa – tiettyyn pisteeseen saakka, vaan se että se tuntuu hyvältä.
Kiskaise sitten semmonen makuolut saunassa keskenään, sen jälkeen pukkaa armottoman jälkihien ja olet kuitenkin jonkun näköisessä nousuhumalassa – riippuen viikonpäivästä se voi toki toimia kimmokkeena baariin lähtemiselle, mutta viikolla kun ei syystä tahi toisesta ole koskaan osannut juoda alkoholia, se tuntuu vain turhauttavalta.
Ehkä ne eksoottiset oluetkin kuuluu meikällä sinne sosiaalisen juomisen ja nauttimisen piiriin, eikä se minua haittaa kyllä suoraan sanottuna millään tavalla. Kotisauna kotisaunana, mökkisaunat mökkisaunoina :)
Olen edelleen kahden vaiheilla siitä, kaipaanko elämääni sitä toista ihmistä, vai onko se semmonen ulkoisten vaikuttimien aikaansaama mieluiltu tila. Olen aina mieltänyt itseni sellaiseksi ihmiseksi, joka viihtyy pitkiäkin aikoja yksinään.
Aiemmissa ihmissuhteissa on ollut outoa, että koen sen enemmänkin vapauttavaksi, jos pääsee toisesta eroon, edes pariksi päiväksi, jos arki normaalisti koostuu siitä että päivät on töissä / opiskelemassa ja illat pyörii samojen seinien sisällä. Ei minulle tule semmosta välitöntä viestittelyn tarvetta.
En osaa olla myöskään mustasukkainen, enkä kehittää riitaa toisen menemisistä tai tulemisista. Minusta, jos kaksi ihmistä viihtyy toistensa seurassa, ei tarvita siihen lisäksi mitään kirkollista siunausta tai suhdestatuksen päivitystä.
En myöskään osaa riidellä. Enkä tapella.
Olenkohan minä edes ihminen?