Path of Glory

Tein sitten semmosen ryhtiliikkeen, että päivitin torrentin tavaratalosta noudetun Windows 7 -käyttöjärjestelmän Windows 8 Pro-versioksi, ja täysin lailliseksi sellaiseksi.

Siitähän se seikkailu sitten vasta alkoi:

  1. Näytönohjaimen ajurit piti tietysti luonnollisesti hakea uusimmat
  2. Win8Pro tahtoo itse vastata virustorjunnasta ja palomuurista, joten jätin ne toimet sille
  3. DVD:tä ei voi katsella, koska Windows on käyttöjärjestelmä, ei videokatseluaplikaatio (Windows Marketplacesta voisi muutamalla eurolla ostaa ko. softan) – itse asensin ilmaisen VLC mediaplayerin.
  4. Näytönohjaimen ajuri ei toiminut MineCraftin kanssa (WDDM 1.1 ei tue OpenGL/OpenCL rajapintoja) ja Windows 8 Pro tukee suoraan vain ja ainoastaan Microsoft DirectX-rajapintaa – tästä pääsi asentamalla yllättävän kivuttomasti paikalleen solahtaneet Win8Developer legacy-ajurit, by ATI
  5. JAVA-sovelluksissa (eli MineCraft) äänet eivät edelleenkään toimi, mikä on mystistä, sillä äänet toimivat kyllä normaalisti muissa sovelluksissa…
  6. Win8-spesifisen käynnistävalikon funktiota en ole vielä tällä hiirivetoisella koneella hiffannut; kosketusnäyttöisissä koneissahan se on perusteltu – se kun on sellaisille tehty – tässä se tuntuu päälle liimatulta höpöhöpöltä, jonka sisällöstä 90% on nettisidonnaista (Sää maailmalla, HEX-kurssi Helsingin pörssissä ja muuta tärkeää…)

Muuten tämä on mennyt kai ihan nätisti, netin pätkimistä en voi laskea käyttöjärjestelmän ominaisuudeksi, mutta se kyllä aamusella löi vituttamaan kun DHCP-asetukset putosivat vähän väliä pois ja piti koittaa tarkistaa onko työmeiliin tullut jotain viimehetken päivityksiä.

Aamusella heräsin vaihteeksi rinta veressä, syynä vähemmän yllättävästi vasen sierain, josta on tursunnut verta nyt vaihteeksi vähän joka päivä – syystä, jota en tiedä. Ilmeisesti verenpaine korkealla tai jotain. Pitää ottaa asia puheeksi huomenna työhöntulotarkastuksessa työterkkarilla.

Osittain sitten netin takia suuttuneena ja eilisen OGL-päivystyksen jälkimainingeista saadulla flunssalla jäin rehellisesti sanottuna kotiin nukkumaan. Ilmoitin esimiehelle asiasta, mitään kuittia ei kyllä kuulunut takaisin päin, mutta on tuo lienee noteerattu. Ei jotenkin ollut semmonen sosiaalinen olo, naamankin pesemisessä ihmismäiseen kondikseen kesti useampi hetki, kas kun tuota naamakarvoitusta on siunaantunut taas yhden Jeesuksen verran.

Koitin tuossa listailla mielessäni, mitä hyvää sitä on elämässä, siis semmosta todella hyvää. Kun tuntuu, että jos jollekin mainittee näistä oman elämän varjopuolista, niin reaktio on vain empaattinen ”lopeta kitinä ja hae apua”, vaikka kaikki mitä tahtois ite, olis vaan jutella. Emminä jaksa uskoa, että joku lääkärihenkilö kuuntelee minua muuten kuin palkkansa edestä.

Mulla on tullut tuota verta nenästä enemmän ku keskivertonaisella tulee koko elämänsä aikana sukupuoliedustuksensa puolesta, mutta viime aikoina se on alkanut ottaa voimille, kun sille ei keksi syytä – pentuna se tuli siitä syystä kun kasvoi vauhdilla.

Vittu, jos minä vieläkin kasvan pituutta, niin en mahdu jatkossa enää edes junaan, saati bussiin. Henkilöautojen kanssa olen heittänyt jo unelmien hohtimet kaivoon – ajelkoot muut autoillaan, ainoa paikka missä multa on tultu ja tullaan kysymään ajokorttia, on viinakaupan kassa.

Tuo bussiin mahtumattomuushan ei ole edes fiktiota, vaan suoraa faktaa. Emminä mahdu istumaan paikallisliikenteen bussissa viemättä kahta vierekkäistä paikkaa. Jalkoja ei yksinkertaisesti saa minnekään. Oman penkin alle ne eivät taivu (polvet osuvat lattiaan) ja housut tahi oma notkeuskaan eivät anna periksi, että istuisin haarat levällään – silloinkin veisin sen toisen paikan tilasta ainakin puolet.

Yritä siinä sitten ruuhkabussissa selitellä kun tulee nyrpeää katsetta, että katsokaas kun en mahdu. Helpompi vaan seistä, mikä tuntuu sitten taas rangaistukselta, vaikka saman bussimatkan hinnan maksaa kuin ne istuvatkin.

Kattelee, millasta tuomiota tuo työtarkastuslekuri huomenna keksii arvontahatustaan kaivella.

Vuosi vuodelta lähemmäs hautaa – olis nyt ees mukava polku, eikä tämmönen saatananmoinen vastatuuli nato-piikkilangassa ihonsa repien.

Rip rap.