Olin kertausharjotuksissa ja yllättäen armeija koetti vallankaappausta, ja piti ruveta ampumaan siviileitä, eikä meikää oikeasti kiinnostanut yhtään.
Sitten niillä kaikilla siviileillä oli vielä tosi kova yhteishenki ja ne vaan seiso teiden tukkeena, siinä sitten hummerilla ajettiin mateluvauhtia ja minä jouduin kattoon pultaltulla gatlingilla niitä ampumaan kumoon.
Hirmuset morkkikset tuli ja karkasin jossain vaiheessa siitä pestistä ja otin käsikranaatin mukaan, että räjäytän pääni irti jossain suojasessa paikassa.
Sitten löysin semmosen kauniin järven rannan ja rupesin kaivamaan kranaattia esiin, mutten keksiny miten sen sokka lähtis irti. Samalla funtsin että eihän mulla pitäs koskaan olla kertausharjotuksia, ja samalla tajusin että näen unta.
Sitte ei voinu tehä mitään kivaa, vaikka ei herännytkään, kun kaikkialla oli vaan ruumiita :/
Funtsin nyt valveilla ollessa, että nuo kaikki tapahtumat on tapahtuneet oikeasti, muttei sentään minulle. Bangladeshissa oli joku vallankaappausyritys viikolla, jossa älymystöä harvennettiin tyhmempien toimesta, jotta saataisiin positiivisempi kuva ulkomaailmalle Bankusta. Töissä on yksi työntekijä nyt meillä työntekijävaihdossa Bangladeshista, joten on tullut mietittyä hänenkin kannaltaan asioista vähän enemmän kuin ennen kenenkään muun kannalta, kun en osaa oikein olla empaatikko.
PC:llä on taas vapaa-ajat tullut pelailtua Stalker -nimistä, vuoden 1986 jälkeisiin fiiliksiin Tshernobylin ydinreaktion sulamisen tiimoille sijoittuvaa peliä. Että ei ihme, jos sitä unissaan näkee vähän levotonta (ajan)tappoa… :P
Mutta olipa vain vallan hankala tunne unessa ampua vanhuksia, naisia, lapsia ja kylän miehiä, kun jokainen tuijotti niin syyttävästi kuolleessaan meikäläisen ammuksiin. Yrrh.