Pohjois-Suomen realisointikeskus on siitä jännä paikka, että jos sinne menee mielessään jokin tietty (pl. tissit) niin sitä ei varmasti sieltä löydä. Ja päinvastaisesti jos menee ihan että nollat ja jipii taulussa, niin heti löytyy kaikkea kivaa. Niin myös tänään.
Oli sellainen aivan tavallinen tiistai, työpäivä mateli verkkaisesti kuin hiki pitkin tarkka-ampujan otsaa Guatemalan ryteikössä. Lupasin Suville, että käyn etsimässä putkikamelin kera erinäisistä liikkeistä Samsung sgh-x460 -luuriin uutta akkua ja laturia. Suvi näet sai uuden puhelimen tässä taannoi, ainoa että akku on vähän huonona ja laturi puuttuu. Kuten arvasittekin. Niin, niin niitä ei löytynyt, mutta Studio Julmahuvi ja Jaakko Tepon ”Onnen kerjäläiset” DVD:t tarttuivat mukaan. Yhteensä 18.8 euroa. Eivät toki ilmaisia, mutta edullisia. :)
Jaakko Teppo on iskostunut meikäläisen sielunmaisemiin aika sitkeästi. Ensimmäiset muistikuvat ko. dudesta ovat jostain 80-luvun alusta, jolloin matkattiin viikonloppuisin mummolaan, ja isän autossa kuunneltiin kasetilta noita Tepon Jaakon jollotuksia. Samat kasetit mennen ja tullen, monta kertaa. Kasetteja taisi olla kaikkiaan 2 kappaletta, molemmat runkomuoviltaan valkoisia ja toisessa punainen teksti, toisessa taas sininen. Sen muistan, että Onnenkerjäläinen -biisi oli nimen omaan tuolla punatekstisellä, ja Mikko-sika sinitekstisellä. Rappari-Tyynestä en muista, kummalla oli, mutta hällä väli. :)
Muisti on siitä jännä vimpain, että ainakin meikäläisellä tuollaisen kaltaisiin muistikuviin liittyy aina haju ja kuuloaisti myös mukaan. Osin tuntoaistikin. Muistan että autona oli oranssi opel kadett, sellainen pyöreitä muotoja omaava, ehkä -73 tai vanhempi. Autosta puuttui alkujaan tuo kasettimankka, mutta isä hommasi sen jossain vaiheessa. Muistan kuinka näin unta ja uneksi siitä, miten kanssaihmiset heiluttaisivat rytmikkäästi päätään musiikin tahdissa (oikeasti kukaan ei heiluta, mutta tiedättehän te lapsen ajatukset) kun juuri me ajaisimme neljän ruuhkassa kohti mummolaa halki Oulun. Silloin ei tainnut olla vielä ohitustietä olemassa(?).
Jotenkin ajattelin silloin, että kaiuttimien ääni kuuluisi ihan tavallisella volyymilla ulos asti autosta, ja että kanssaihmisiä kiinnostaisi jammailla juuri sen Jaakko Tepon tahtiin, etenkin neljän ruuhkassa perjantai-iltapäivän kuumuudessa. No, kuten arvata saattaa, kukaan ei kuullut musiikkia ulos asti, ja petyin siitä vähän, mutta oli se silti hulppeaa.
Jos en nyt väärin muista, niin monesti istuin pienenä etuistuimella isän vieressä ja äiti takapenkillä. Joskus taas me molemmat äidin kanssa takapenkillä, mutta jotenkin muistelen, ettei äiti istunut oikein koskaan etupenkillä. Muistelenko väärin, saa oikaista. ;)
Tyhjän kohdan isän ja minun välissä autossa täytti automankan saapumisen jälkeen Jaakko Teppo. Niin ihanalta, tai hirveältä kuin se saattaakin kuulostaa. :)