Case loistava lopputulos vahingossa.
Saako nykyään sanoa, jos onnistuu vahingossa luomaan jotain omaperäistä ja hienoa? Tuntuu että ihmiset pistävät näistä tapahtumista muistiin vain sen, että tuo se tekee kaiken vahingon kautta, ei ole tehokas.
Tarkoitan nyt nimen omaan sellaisia tekeleitä, joita meikäläinen tekee harva se päivä vaihtelevalla menestyksellä. Jotkut onnistuvat ja jotkut eivät, en ota sitä niin ammattikunnian puolesta, jos tarkoitus on ollut vain opetella jotain uutta tai kenties tehdä jotain vanhaa uuden lähestymistavan kautta.
Mutta tuntuu järjestään että meistä ihmisistä on tullut kyynisiä ja kateellisia, huomaamme asioista ensimmäisinä ne kohdat, jotka kyseisestä toteutuksesta puuttuvat.
Miksi näin?
Onko meidät kyllästetty jo niin monelta suunnalta hienoilla ja toimivilla asioilla ja toteutuksilla, että näemme ainoat kasvun paikan sen kautta että kiinnitämme huomiomme ja mielellämme tuomme julki epäkohdat ja vihreet, emmekä kehu niitä asioita, jotka on tehty onnistuneesti?
Tämä ajaa ainakin omalla kohdallani vääjäämättä siihen, että en jatkossa esittele tuotoksiani niin herkällä ihmisille kuin aiemmin.
Työjutut olen tehnyt, teen ja tulen tekemään täydellä teholla, sitä ei voi kiistää.
Miksi tällainen vuodatus?
Satuin tekemään tällaisen tasoittaista parallax-efektiä (katsojan suhde kappaleisiin ja niiden etäisyyksiin) ja pistämään siitä linkin sosiaaliseen mediaan ja sain siitä aika nopeastikin yksityisviesteinä parannusehdotuksia ja kun kieltäydyin tekemästä niitä, olen tyly ja muita ajattelematon ihminen.
Pelottaa, ajattelevatko ihmiset minusta näin nyt jokaisessa kontekstissa? Vapaa-ajalla teki sen rapa.. minkä se nyt teki.. paraksaamiefektin ja ei ruoja sitä korjannut, varmasti tekee töissäkin niin ja auton ratissa ei huomioi stop-merkkejä jne :D
Ottakaa rennosti, tuskin Picassollekaan sanottiin että mites nyt, oot kuule maalannut syysväreillä talvella, tämä on kuule nyt vähän siinä ja siinä, ilmotanko psykologiseen analyysiin sinut, senkin taiteen rienaaja :I