Sain sitten työkeikan ihanaiseen pääkaupunkiimme, paikkaan jossa myös itse olen syystä tahi toisesta syntynyt. Ensi perjantaina lentäen ja sunnuntaina pois, erälleen lentäen. En ole koskaan aiemmin ollut lentokoneessa, tahikka läpikäynyt turvatarkastuksia kentällä, saati lukenut informaatiotauluja, joten pikkusen jänskättää. Viikonlopun aattelin kusoilla sitten helsingin kavereita tapaillen, ystävällisesti Metukka lupautui meikäläisen majoittamaan siksi aikaa kunne’ lähren takasin ”lappiin”.
Vähän ärsyttävästi sattuu samalle viikonlopulle Taiteiden yö, itse kun en tykkää mitenkään älyttömästi ihmisvilinästä, joka koostuu yleensä toisilleen vieraista ja sangen humalaisista ihmisistä. No, kaippa tuolla hengissä selvinnee.
Näin vaihteeksi tosi pöljää unta. Ylönen, Tuomas, Hauru ja Harri oli meillä. Harrilla oli kova kuume ja se nukku meikän puolella sänkyä, muiden kanssa ruvettiin katsomaan leffaa, joka kertoi 1600-luvun palkkamurhaajasta, ja alkukohtaus alkoi nätisti sillä miten kaunis hovineito talutti runoilijaksi esittäytynyttä miestä pusikkoon. Nainen kysyi mieheltä irtoaako tältä suudelma vaihtokauppana runosta. Sitten tuli nopsa leikkaus ja muijalta oli kadonnut hame kokonaan ja se heitti mahalleen nurtsille, ja paljasti todella karvaisen perseen ja säärensä.
Ylönen sanoi tässä välissä että olipa erikoinen turnoff ja muut hekotteli että joo tosiaan oli.
Sittenpä siihen pompsahti valikko jossa oli neljä valintaa, joista sai valita halusiko katsoa edellisen kohtauksen enemmillä vai vähemmillä karvoilla ja revettiin että mikä helvetin salamurhaajaleffa tämä muka on. Heräsin omaan hekotteluun leffan järjettömyydestä. :)
Viikko on tullut pelailtua Titan Quest nimistä, hyvin Diablon henkistä hack ’n slash -peliä PC:llä, ja siinä on jo ihan alussa Satyyreja, sellaisia karvaperseisiä fauneja, joten siitä varmaan hyppäsi uniin tuo turnoffi, mutta miksi hovineidolle, en tiedä. Titan Quest on pitkästä aikaa semmoinen lintuperspektiivin peli jota jaksan oikeasti pelatakin, jostain syystä ei ole napannut tuon tyyliset pelit aiemmin. Tosi laaja pelialue ja olen tutkinut vasta muka murto-osan, mitä katselin pelin kotisivuilta sen kenttäkuvauksista. Peliaikaa on lähemmäs 20 tuntia jo karttunut silti. Taitaa olla lähemmäs 100 tuntia ellei ylikin mitä tuon pelin parissa viettää.
Hahmosta tein punaisella tunikalla varustetun Eufrosynthe -nimisen miehen, ja tälle päätaidoksi sielunkurittelut, eli hahmolla voi imeä energiaa vihollisilta ja muuntaa sen itselle energiaksi, taikoa piruja vihollisten pään sisään saaden nämä käyttäytymään pöljästi tappeluissa tai korkeimmilla tasoilla jopa tappamaan itsensä halluissaan. Kaveriksi otin Liche King -nimisen pirulaisen, joka tsäppäilee vihulaisia sähköllä munaskuille ja on aika sitkeän oloinen kaveri. Toiseksi alitasoksi otin jonkun liekkijutun, jolla saa aseet hehkumaan ikuisesti tulta joka taas tappaa vihollisia pikkusen ärjymmin.
Roinaa tuosta pelistä löytyy sitäkin kivasti ja pelimaailma on kivan eläväinen; heinät heiluvat tuulessa ja väistyvät edestä jos siellä tekee mieli lähteä kilmuamaan. Ärsyttävästi monet tavaroista ovat mukana, vaikka niitä ei voikaan käyttää koska hahmoni tasot ovat toistaiseksi vielä niin matalat, että äijä ei vaan osaa ampua sähkökepillä, saatana. No, sinnillä sain nosteltua tasoja Marathonin säämisköihinkin, jotka jalassa äijä suorastaan liitää nummilla ja mailla, että eiköhän nuo sähkökepitkin saa jossain vaiheessa käyttöön.
Edellinen peli johon jaksoi samaistua samalla intensiteetillä taisi olla Stalker – Shadow of Chernobyl, ja senkin pelaamisesta lie jo vuosi aikaa. Maailmaltaan Stalker oli lohduttomampi, kaikki oli joko paskana tai muuten rikki ydinjätealueella Chernobylin lähimailla, mutta kai siksi sitä olikin kiva pelata, koska tunnelma oli jotenkin niin lohduton että pahisten tappaminen tuntui vapahtajan työltä, erottaa sielu irti lihasta tuolla jumalan hylkäämällä maailman sivulla. Stalkerissa oli myös sitä ihanaa tavaran kanssa vehtaamista, eli sai kirota koko ajan miten ei mahdu yhtä aikaa mukaan Dragunovin tarkkuuskivääri ja kiertoilmamaskilla varustettu anti-radiation suit.
Niin ja! Miniläppäriä olen katselemassa sieltä Helsingistä, jos tuollaisen MSI Wind U100 -mallisen 10″ näytöllä varustetun yksilön saisi taltutettua mukaansa. Siinä oli 6-kennoisella akulla akkukestoa testejen mukaan 5 tunniksi, joten riittäisi hyvin junamatkoillekin ja yleensä jos kämpältä saa tapeltua tiensä pois kauemmaksi, niin voisi silti kirjailla talteen kaikki pöljät ideat Blog & artiin ja devata flash-sovelluksia ja kotisivuja.
Tuo wind ei enää ole varsinaisesti miniläppäri, koska siinä on pari tuumaa miniläppäreitä suurempi näyttö, mutta pienempi se on silti kuin esmes IBM:n työläppärini. Tehoja Windissä on tuohon edellä mainittuun käyttöön sopivasti, prosessori on 1.8gigahertsin Intel Atom ja muistia on yhden gigan verran, kovalevyä 80gt joka erälleen poiketen miniläppäreiden Solidstate diskeistä (ei liikkuvia osia) on perinteisempi tavallinen kovalevy 8400 rpm nopeudella. Wlan ja bluetooth kuuluivat varustukseen, samoin 1.3mpix webcam joka on monitorin yläreunassa raamiin pultattuna. Kulmasta kulmaan tuon koko oli 26cm ja paksuus 6m suljettuna, joten olkalaukkuun se mahtuu ihan kivasti.
No niin, tähän on hyvä lopettaa, suu vaahdossa taas tietotekniikasta juoruta.