Kävin eilen työporukan kanssa katsomassa Oulun työväennäyttämön teatteriesityksen ”Buffalo kuutamolla”. Edellisen kerran kävin kai katsomassa ”Riko minut” -nimisen teatterinäytöksen Ylioppilasteatterilla 2010 tai jotain sitä luokkaa.
Ja ei, ei se vain lähde. Liikaa huutamista, ylikorostettuja rooleja ja stereotypioita: vanhukset ovat raihnaisia, huonokuuloisia ja vähän hupsahtaneita; nuoriso on pilalla muuten vaan ja aikuiset ylikorostettuja pettäjiä, juoppoja, naiiveja tai väkivaltaisia yksilöitä. Tai kaikkia noita, kaikissa hahmoissa, suloisena sekamelskana.
Ajoittain annan aina teatteriesityksille mahdollisuuden pelastaa koko taiteenhaara silmissäni, mutta joko valitsen aina kosmisesti vääriä näytöksiä tai väärillä näyttelijöillä toteutettuja tulkintoja.
En tajua, enkä ole nyt mielestäni ilkeä, tai tarkoitus ei ainakaan ole ilkeillä.
Eniten minua kuitenkin häiritsee se kovaan ääneen dialogin huutaminen.
Jos jotakin näkemättä jäänyttä, kuulopuheiden kautta kehuttua näytelmää kaipaan, niin se lienee Juice Leskisen nuorna poikana ohjaama näytelmäteos ”Jätkät lähtee”.
Ehkä siitä näkee hyvän tulkinnan vielä joskus, toivottavasti!