Vuosi sitten kohtasin uudenlaisen kurimuksen, unohdin kaikkien nimet. Paljon muutakin katosi, mutta pääasiassa efektiivisesti ihmisten nimet katosivat, ja se vaikeuttaa arkea edelleen.
Syksy meni opetellessa muistamaan asioita, ja nyt pitää taas opetella aktiivisesti unohtamaan asioita. Oma pääkoppa on sellainen hyrskynmyrsky, että se kerää tavattomat määrät dataa, unia, muistoja, visioita ja todennäköisyyslaskelmia ihan tavallisesta arjesta, saati sitten erilaisista haasteista ja muista kommeluksista.
Unet ovat hyvä tapa skannata läpi niitä haasteita ja jäsennellä ajatuksia muistoiksi, tarpeellisiksi ja tarpeettomiksi.
Mutta unohtaminenkin voi olla voimavara.
Kevättä kohti, tasaisin mielin :)