Ajoittain sitä alkaa pohtimaan koko elämää, ja vähän muidenkin elämiä. Ja näiden suhdetta.
Osuuspankki lähestyi asiakasviestillä taannoin, että EU:n pakotteiden vuoksi ollaan siirtymässä 20.5. (on jo siis osin siirrytty) paperisista turvalukulistoista kännykkäversioihin.
Pudotetaan siis käyttäjätason tietoturvaa ohjelmiston harteille, ja perustellaan tämä EU:n päivittyneillä tietoturvavaatimuksilla.
Lukaisin tässä aikani kuluksi mokoman pompsin, ja siinä ei sanallakaan mainittu pakotteista, vaatimuksista tai edes suorasta ehdotuksesta. Mainittiin vain, että suositeltavaa olisi siirtyä ”vahvennettuun” l. softavarmenteiseen varmistukseen vuoteen 2025 mennessä.
Pankkini siis vivutti nätisti vastuun omalta puoleltaan EU:n harteille.
Tämähän menee rivikansalaiselle täydestä kuin väärä raha, sen verran tässä maassa vihataan EU:ta, vaikka samalla myös rakastetaan Chengen-sopimusta (l. vapaa liikkuvuus), yritystuet koetaan markkinoita vääristämättöminä kannustimina ja onhan se muutenkin ihan jees. Vaikka silti vähän vihataan, muttei niin paljon kuin Paavo Väyrynen.
Miten tämä liittyy biodiversiteettiin?
No, ei mitenkään, edes välillisesti.
200 vuotta sitten ihmisiä oli häthätää miljardin verran tällä pallolla.
Nyt, 200 vuotta myöhemmin, maanisäkkäistä on kuollut n. 80% sukupuuttoon, enempi vähempi ihmisen välillisen toiminnan kautta.
Tähän on vaikuttaneet luonnollisesti (heh) ihmisten kasvanut määrä, saasteiden lisääntyminen, resurssikäytön keskittyminen ja suoranainen tappovimma alkuperäiseläinkantaa kohtaan. Suomessa hyvänä esimerkkinä villieläinfobia, joka nostaa rumaa naamaansa aina, kun joku on nähnyt ehkä suden kaltaisen otuksen löntystelemässä metsän reunassa.
Susi on viime tiedon mukaan tappanut viimeksi ihmisen, lapsen, 1800-luvulla. Silti susia pelätään hysteerisesti, tappavathan ne koiria, joiden kanssa voi esim. metsästää susia.
Turhaahan minä näitä mietin, oman elämäni premissi on ollut tehdä asiat juuri sillä tavalla kuin minä ne itse haluan toteuttaa ja tehdä. Minulla ei ole lapsia, eikä tule koskaan olemaankaan, joten tämä sukuhaara päättyy osaltani sitten, kun minusta siltä tuntuu.
Tulevaisuus on hyvin epävarmaa: hain ylempää ammattikorkeakoulututkintopaikkaa, ja samalla töitä. Opetuspuoli on mukana välillisesti, muttei päätoimisena. Sehän on kyllä tuttua useamman vuoden ajalta, olla heittopussina lempiammatissaan.
Niitä ainoita toiveita olisi, kun saisi tehdä töitä alalla josta tykkää ja jossa on palautteen puolesta kunnostautunut hyvänä tekijänä ja työkaverina.
Kaikkea ei tietysti voi saada, ja olenhan minä tässä elämässä jo niin kovin paljon kaikkea hyvää kokenutkin. Alkukangertelujen kautta nykyinen elämäni on varsin mukavaa: tunnen monia hienoja ja viisaita ihmisiä, saan itse päättää omasta elämästäni juuri niin paljon kuin koen tarpeelliseksi ja terveys, no, se on mitä on, mutta olen siitä täysin itse vastuussa, enkä ole syyttämässä esmes röökinpolttoa, huumeita, ankeaa lapsuutta tai rahapulaa mistään, mitä minulla on edessäni.
Kaikki on tarkkaan harkittua ja systemaattista. Alusta loppuun saakka.
Syksyllä olen viisaampi töiden ja koulutuspaikankin suhteen.
Kesäterveisin, minä.