Sain jostain päähäni maanantaina, että uusi kännykkä on saatava. Itse asiassa ajatus on ollut vireillä jo pidemmän aikaa, mutta päätin sen nyt viimein sitten toteuttaa jahkailun päätteeksi. Huuto.netistähän se kiinnostava vimpain sitten löytyi ja vaikutti varsin pätevältä, joskin aina niin kuumottava huutoruljanssi meinasi karata käsistä jonkun toisen lähes yhtä innokkaan huutelijan takia. Lopulta kuitenkin voitin huudon ja vaikkei se kohdannutkaan suorilta myyjän hintavarausta, saatiin neuvoteltua (tingattua) hinta molempia miellyttävälle tasolle.
Kännykkä on Sony-Ericsson W960i, joka kaupasta ostettuna maksaa mbnetin hintaseurannan mukaan 575e. Aika suolaiseksi huutonetin hintakin jäi, vaikka sain tuosta kaupan hinnasta tingattua yli sata euroa pois. Meikällä vaan meni hermo edelliseen omaan Sony-Ericssonin malliin (K750i), joka oli puhelimena ja kamerana helvetin hyvä, mutta jonka ohjausjoystickilla oli tyyppivikana paskottua ja lopettaa toimintansa, jolloin puheluiden soittaminen tai ylipäätään mikään ei toiminut oikein.
Tässä uutukaisessa sen sijaan ei ole oikeastaan mitään ulkoisia liikkuvia osia, joten voisin olettaa niiden olevan vikaantumattakaan :) Jännänä yksityiskohtana ruutu on kosketusherkkä, se selittää sen joystickin puuttumisenkin. Ja pätevältähän tuon ruudun täpsiminen tuntuu; ainoa mikä vähän häiritsee on, kun on puhunut ja korvasta on jäänyt puhelimen näyttöön rasvaa, sen pois pyyhkiminen pitää tehdä pistämällä ensin näppäinlukko päälle, ettei puhelin tulkitse rasvanpoistoa painalluksiksi.
Puhelimen noutaminen oli luku sinänsä. Sähköpostilla sovittiin myyjän kanssa, että menen odottelemaan linja-autoaseman vieressä olevalle R-kioskille, että siinä yhden maissa nähdään siinä. Meikäläinen nohevasti ajattelin säästää pankin palvelumaksut ja ajattelin että Anttilan sisäautomaatissa on pakostakin 50e seteleitä, vaan eipä tietenkään ollut, joten sain järkyttävän tukun 20e seteleitä. Tuli sellainen oikein huumediilerimäinen köntti. :P
Kun olin likellä bussiasemaa, myyjältä tuli viesti, että myöhästyy vartilla ja minä että no ei se mitään, kävin Ärrältä hakemassa kahvin ja jäin seisoskelemaan nurkan tuntumaan. Siinä nurkalla on Osuuspankin Otto-maatti, ja siitä näkee kätevästi moneen suuntaan, kun en tiennyt mistä risteyksen suunnasta myyjä oli tulossa. Jostain syystä tuli hyvin tarkkailtu olo, kun siinä vieressä kohoavien kerrostalojen parvekkeille alkoi ilmestyä nahkaverhoilua mitä pidemmäksi se odotteluaikani kävi, ja ohikulkevat jannut tuntuivat vilkuilevan jostain syystä.
Huomasin sitten että vieressä olevalta Otto-maatilta oli joku hulttio potkinut semmoisen oranssin sivusermin Tuonelaan ja että maatilla asioivat vissiin närkästyivät kun olin melkein ihokosketuksella nojaamassa siihen masiinaan :D
Myyjä sanoi sähköpostissa tulevansa Volvo S70:llä, ja ajattelin että se on sellainen tunnistettava laatikko, niinkuin Volvot ”aina”. Vittu, oikeasti niitä Volvoja oikein parveili sitten tietysti siinä, ja minä typerän epävarma virne naamallani menen aina kohti autosta nousevaa setämiestä, että tässä rahaa, anna kännykkä. Ja aina katsottiin väärin, että mikä vittu se sinä olet.
No, viimein, kaksikymmentä yli yhden oikea myyjä karauttaa hopeisella farmari-Volvollaan siihen ja kaivaa kännykän myyntipakkauksestaan ja antaa tarkastaa että kaikki on ok, ja olivathan ne. Meikäläinen kaivaa lompakosta sen edellä mainitun järkyttävän nipun 20e seteleitä ja alan jakamaan niitä siinä 5 kappaleen eriin, jotta satasten laskeminen on helppoa. Samalla sieltä ärrän nurkan takaa hurauttaa poliisien mustamaija ihan siihen kadun toiselle puolelle ja konstaapeli aukaisee oven ja on jo astumassa rivakkaa vauhtia ärrän suuntaan, kun huomaa meidät siinä, toljottamassa suu auki poliisiauton suuntaan, toisella musta laatikko kourassa ja toisella japanilaisen viuhkan muodostelmassa 20 euron seteleitä. Meistä molemmat, minä sekä myyjä revettiin lähes samaan aikaan, lähes samalle ajatukselle: myyjä sille, että tän täytyy näyttää huumekaupalta, ja minä että asekaupalta.
No, poliisit ei sitten tehneet mitään radikaalia vaan jäivät passiin siihen ja minä hitaan rauhallisesti pakkaan uuden uutukaista kännykkääni olkalaukkuun ja yritän näillä rauhallisilla eleilläni vakuutella, että mitään saksalaisvalmisteista ihranpuhkojaa en ole tässä ostanut. Sitten, tiedätte varmaan, kun tulee hetkellinen onnistumisen tunne, sitä tekee jotain typerää. Niin kuin teinkin: luistelin tennareillani siitä mustamaijan taitse kun katu oli liukas ja pintakuviointi olematon –> meinasin vetää perseelleni juuri siinä takaovien kohdalla, on täytynyt näyttää vähintään kurkipotkulta se koreografia poliisimiesten silmiin :D
Tämän jälkeen oltiin sovittu, että lähden Villen kanssa lounaalle, mutta sepä ei onnistunutkaan aivan suunnitellusti, koska edes vanhasta kännystäni ei löytynyt Villen numeroa, joten soitto kotiin Suville, että heitä sille Villelle irssissä että soittaa mulle, niin saan sen numeron ja voidaan samalla sopia se safkapaikka. Jonkun ajan päästä se Ville soittikin, ja päästiin Ninween kebabille.
Ville on niitä harvoja ihmisiä, kuten esmes Juhap ja Julia, joiden kanssa keksii aina ihan järjettömiä ideoita, siis kaikkea maan ja taivaan väliltä, olipa kyse sitten videonpakkausalgoritmeista tai tai jostain liikeideasta tai ihan vaan siitä, miten oluen vaahdosta voisi saada taideteoksia. Enivei, Villen kanssa on kiva käydä safkalla, koska siinä sivussa tulee noita edellä mainittuja ideoita ideoitua aivan vitusti ja joskus niitä jopa muistaa jälkikäteenkin.
Kämpälle päästyä tutustuin tietysti heti kännykkäni uusiin ominaisuuksiin ja aloitin takakannen poisto-operaation. Kello oli apaut 14.30. Tätä poisto-operaatiota jatkuikin sitten puoli kuuteen, aivan uskomattoman tiukka oli se mekanismi. Viimein annoin periksi oma-aloitteisuudelleni ja menin lähimpään matkapuhelinhuoltoon ja ojensin luurin, että aukaise oi tämä, voin vaikka maksaa. Setä virnuili ja koetti, virnuilu väheni ja ilme vakavoitui, samoin kuin ote ja tekniikkakin. Sitten setä poistui takahuoneeseen, ilmeisesti jonkun kitkahanskan käytön takia (tai vain kiroilemaan), mutta kohta saapuikin puhelin kädessään ja takakuori toisessa sanoen että enpä ole ennen näin tiukkaa tapausta nähnyt.
Nyt puhelin on toimintakunnossa ja on juuri sellainen kuin sen odotin olevankin. Ei ole kaduttanut, näin yhden päivän kohta omistaneena. Musaakin sain siirrettyä luurin turvoksiin (okei, vasta 2 gigaa, eli vajaa 6 on vapaana).
Unirytmikin on muuten nyt norjahtanut oikeille kohdilleen, mikä on sinällään todella ärsyttävää, koska nyt ei Tarvitsisi olla näin aikaisin hereillä. Toista se on taas sitten kun töitä saa, ei saa itseään sängystä taas millään yhdeksäksi.
—————-
Now playing: The Chemical Brothers – Das Spiegel