Mutta ei se niin vakavaa ole, nyt on aika keskittyä opiskeluihin opettajakorkeakoulussa ja niihin asioihin, mitkä tekevät minut iloiseksi. Viime kevät ja kulunut kesäkin ovat menneet ihmeellisen masennushenkisen stressin vallitessa, ja nyt keskityn tekemään tasan ne asiat, joista saan aidosti kiksejä, ja jotka osaan. Ilmoittaudun huomenissa päivällä työttömäksi, koetan tehdä sen ihan digitaalisesti netin yli – koska se kuulema on tapa toimia tänäpänä. Että elä mene livenä, mitään työtodistuksiakaan ei tarvitse toimittaa. Jo on aikoihin eletty.
Noh, pläni on neuvotella tarkasti ne työt, mitä teen vielä tuntiopettajan nimikkeellä, ja osa-aikainen työsopimus häämöttää syysloman / syyskauden vapaajakson perästä kahdessa palassa.
Riittää aikaa harrastuksille ja opiskelulle. Kävin hoitamassa byrokraattiset välttämättömyydet Amokilla toissa päivänä (tätä kirjoittaessani on torstai) ja nyt minulla on myös KELA:n valtuuttama ateriaetuustukikortti, jolla saan lounaan parin euron hintaan mistä tahansa opiskelijaruokalasta. Nice.
Miksikö kerron nämä tähän? Ihan siksi, että sukulaiset ja tutut pysyvät kärryillä, ja minusta on mukava kertoa, että pitkästä aikaa tiedän, mitä tulevuus tuo tulleessaan ja että olen sitoutunut tekemään ne asiat jotka olen luvannut. En tahdo enää päätyä sellaiseen tilanteeseen, että työtaakka alkaa kerääntymään määrättömän suureksi vuoreksi, joka sitten samalla aiheuttaa stressiä ja tarpeetonta suuttumusta minun tai työtovereideni puolelle.
Tehdään ne mitä sovitaan ja tarvittaessa sovitaan lisätöistä, jos aikataulut antavat myöten.
Vapaa-ajalla on mennyt nyt myös ihan mukavasti, auto meni katsastuksesta läpi yhdellä huomautuksella (oikeassa eturenkaassa välystä, eli laakeri voisi olla menossa paskaksi, se pitää tsekkauttaa korjaamolla). Löysin Tokmannilta mustat kesäkengät kivaan viiden euron hintaan ja kävin tänään Tukikohdalla reenikämpällä tutustumassa bändiporukoihin ja -kuvioihin, sekä paukuttelemassa Korg Kaossilator Pro -phrasesyntikallani sulosävelmiä. Myös ihan oikeita rumpuja paukuttelin, ja vittu että oli vaikea pysyä tahdissa. Edes missään 2tap1tap -rytmissä. Propsit siis oikeille rumpaleille.
Ainoa minkä osasin rumpujen takana kuulema tehdä oikein, oli näyttää siltä että siellä haisisi lämmin paska. Ilme siis tiukan keskittynyt remumaisine eleineen tms :D
Kaverit tosiaan piristävät arkea ja eloa, luomalla ympäristön, jossa minut hyväksytään sellaisena kuin olen, iloineni ja suruineni, paheksumatta, ellei oikeasti ole aihetta paheksua.
Tämmöstä tänne, hyvällä sykkeellä eteenpäin. :)