Päivä 1
27.6. starttasi bussikyyti numerolla 19 kohti Oulunsaloa. Jo alkumetreillä reissu meinasi alkaa Tournesolin kohdalla myöhässä, mies kun meinasi myöhästyä bussista. No, kentälle päästiin ja Tepsukin bongattiin lähtöselvityksen jälkeisestä välitilasta. Helsingissä erälleen Naiju, joka luuli että nähdään vasta Kööpenhaminan lentsikkakentällä.
Köpiksessä oli siis seuraava välilasku ennen Müncheniä, siellä ei sen suurempaa tapahtunut. Jätkäin kanssa nautittiin hodarit ja oluet, rasvaiseen 12.90e hintaan terminaalin nakkifakiirilta.
Münchenissä ensitöiksemme otimme parit poseeraukset elämää suuremmalla juna-aseman sisäpihalla ja suunnistimme kohti Europcarin autovuokraamoa, josta parin häsläyksen jälkeen kuittasimme matkaan Audi A6 Avantin avaimet ja hetkeä myöhemmin autovuokraamon tuhatkerroksisesta (melkein) autovarastosta myös itse lullankin.
Tepsu tais ajella kentältä navigaattorin ohjeiden mukaisesti, ja totisesti ajelikin, kun oltiin pistetty naviin väärä osoite ja päädyttiin maissipeltojen keskeltä vielä enemmän jeeraan. Noh, uutta osoitetta kehiin ja kiroilun jälkeen löysimme tiemme oikeaan mestaan.
Samassa talossa hotellin yhteydessä toimi paikallinen halpiskauppa. Iltasella suunnattiin kehojemme kärjet kohti safkapaikkaa, jossa parit paikalliset pilsnerit kumottiin karahveista ja tukittiin suoniamme baijerilaisittain oikein rasvaisella ja suolaisella murkinalla. Täällä hintataso oli jo varsin mukava, kympin safkoilla täyttyi maha mukavasti.
Münchenissä oli tarkoitus muka ehtiä moikkaamaan Katjaa, joka on siellä vaihtovuottaan viettämässä, mutta jotenkin kummasti se yhden illan aikataulutus sitten karkasi lapasesta ja yllätettiin itsemme katselemasta jalkapallo-ottelua (Saksa – Italia?) paikallisessa olutravintolassa.
Mestan ulkoseinällä oli paikallinen tupakka-automaatti, joka mainosti toimivansa kaikilla EU-leimatuilla henkilökorteilla. Pitihän siihen koittaa omaa ajokorttia, joka vastoin kaikkia epäluulojani toimi, ja olisin saanut ostaa ihmeröökejä jos olisin mielinyt. En mielinyt, joten sinne jäivät.
Päivä 2
Herättiin aamusella ja kömmittiin ensin aamiaiselle hotellin ruokapuolelle ja siitä alakerran kaupan limppari-, kalja-, viina-, ja ruokaostosten kautta paikalliselle Europcarin toimipisteelle hakemaan lafkan hyväksyntä Tournesolin unohtuneelle ajokortille, jonka Tournen kaveri faksasi (kyllä, meillä kävi flaksi!) Suomesta Müncheniin. Toimi, jatkettiin matkaa ja muistaakseni tässä vaiheessa seuraava etappi oli Alpeilla majaileva pikkuvaltio Lichenstein.
Käytiin jossain vaiheessa paikallisella bensistasuunilla keventämässä rakkojamme ja ostamassa paikallista erikoisuutta, valmiiksi sekoitettua Jack Daniels -viskiä ja Colaa tölkissä. Ei se sitten mikään valtavan erikoinen juttu ollutkaan, niitä löytyi joka marketista loppuviimein.
Siinä tuli useampikin raja-aita ylitettyä ilman mitään ongelmia, ainoa muuttuva tekijä joka erotti maita toisistaan (molemmissa oli vuoria ja uusia autoja) oli pääasiassa autokauppojen pihoissa olleet merkkiedustukset. Saksassa Opelia ja Audia, Sveitsissä Citroenia ja Skodaa. Herraties, miksi.
Semmosta elämää kapeampaa kärripolkua pitkin ajeltiin sitten kohti pimenevää iltaa Lichtensteiniin, tarkemmin sanottuna Malbuniin. 1600 metriä merenpinnasta oli se mesta, ja maisemat sinne mennessä ihan kuin toiselta planeetalta näin oululaisen silmin. Kaikkeen se ihmislapsi tökkiikin tönöjään, välillä talot oli 45-asteen rinteissä tanottamassa, välillä tuntuivat olevan jyrkemmissäkin. Ihana varmaan talvella jännätä, tuleeko lumet niskaan harjanteilta…
Malbunin mökistä saatiin valita, että otetaanko kahdella makkarilla oleva, mutta parvekkeeton, vai parvekkeelinen mutta jossa toisessa makkari oli parvisängyllä buustattu. Parvekkeellinen totta kai!
Naiju ja Tournesol lähtivät yksissä tuumin ensin siirtämään autoa ja kamoja, ja sittemin iltasella päättivät karata tyystin. Oltiin Tepsun kanssa jo vähän äkeissään kun sedät ei vastaa luureihinsa, ja oltiin jo että eiku suihkun kautta petiin ja tulkoot kun tulevat.
Sieltä sitten yön korvissa puoliyhden maissa Naiju hiippailee aivan naamoissaan hotellille ja sanoo että olivat löytäneet baarin, joka on teoriassa auki niin kauan kuin asiakkaita riittää. Päätettiin Tepsun kanssa käydä tsekkaamassa, omat olutvarannot olivat mystisesti huvenneet, joten täydennys ei olisi ollut haitaksi.
Päästiin baarille, joka oli samalla myös pitseria, ja paljastui, että Naiju oli iloisesti jättänyt piikkinsä maksamatta poistuessaan, ja että Tournesol, joka pokaili tiskillä palvellutta kesätyöläiskaunotarta, ei omannut käteistä sellaista määrää, mitä omansa ja Naijun piikit olivat vailla. Maksettiin piikit Tepsun kanssa ja tilattiin oluet, päätetty kun oli.
Yöpyminen alapunkassa parvisängyssä oli aika tuskainen, kuuma oli kuin saunassa ja darrakin niin korkealla oli aika ikimuistoista kamaa sitten aamusella…
Päivä 3
Jossain vaiheessa kun oltiin tapeltu Naijun läppäri verkkovirtaan ja langattomaan internettiin, siirrettiin meikäläisen digikamerasta kuvat ja videot jemmaan Tournesolin USB-muistitikulle (tämä pitää muistaa, että saan ne kuvat joskus itellekin talteen!). Siinä tankkailtiin vedellä ja suolavedellä (Tournesolin idea) tyhjiä limuputeleita ja aateltiin, että kun vuorilla näkyy huipuilla lunta, niin sitä on Suomalaisina pakko päästä käpälöitsemään – vaikka välissä oliskin muutama metri nousua rinnepolkuja pitkin.
Sitä nousua sitten pariksi tunniksi riittikin. Käytiin matkan varrella tsekkaamassa autenttinen vuoristomeijeri, jossa oli valehtelematta hirven kokoisia lehmiä riveittäin ja ihme mongerrusta puhuva juustosiivumaistiaisia tarjoava iloinen vanha setä. Ei nyt erityisesti paras ajoitus syödä ja arvioida jotain 2009 tehtyä tahkojuustoa, kun hiki oli kastellut sielua myöten koko hipiän ja ei ollut sitä ihmeen suolavettä ihmeellisempää palan painiketta. Melko kermaista oli se juusto, ja se maku viipyessään suussa alkoi muistuttaa etäisesti lampaanvillan tuoksua. Mutta suussa. Voitte kuvitella että syljetti.
Meikällä yllätti vuoristoripulit siinä 1800m paikkeilla, eli voin nyt elvistellä paskoneeni lipo kahden kilsan korkeudella, pistäkäähän paremmaksi (lentokoneasiointia ei lasketa!). Samalla siinä kakkia käkeksiessä olin saada erään toisenkin slaagin, kun puskasta kurkkaa karvainen pelästynyt kasvo, josta kuuluu elämää korkeampi KIIIIIIIIIIIIIAAAAAAAAAAAAAAIIIIIIII -huuto.
Murmeleita oli se mäki loppuviimein aika mustanaan, ja meikä kun luuli että alkaa huono kunto oireilla kun silmäkulmissa näkyi aina oman liikkumisen aikana mustia laikkuja vasten vuorenseinämien harmautta tai vehreyttä. Mullahan sitten kunto loppu siinä vaiheessa, kun lumelle olisi ollut arviolta 50m matka, mutta ei vaan jaksanut. Aiheesta on videologi kännykässäni. Ellei parikin.
Jätkät tuli jossain vaiheessa alaspäin rinnettä ja heitteli meikää etäisesti lumea muistuttavalla sohjolla, että olivat ilmeisesti käyneet siellä korkeuksissa ihan uhkailujensa mukaisesti :)
Takaisin hotellille mentiin sitten arviolta vähän vaarallisempia mutta nopeampia reittejä, semmosia kinttupolkuja, jotka oli suoremmassa linjassa rinteisiin nähden. 4.5h muistaakseni meni kokonaisuudessaan reissuun.
Hotellille päästyä käytiin suihkussa ja vaihtamassa kamat ja suunnattiin hotellin terassille, jossa oli jokin telemyyjien kinkeri menossa (tiukkoja parikymppisiä mimmejä ja pepsodent-hymyillä varustettuja saman ikäsiä jätkiä, nimilaput takin lievessä). Siinä hirvilimua ja kaljaa nauttiessa saatiin idea, että varataampa illaksi sauna, sitä kun oli mainostettu.
No, iloinen sveitsiläisesti pukeutunut hotellitäti sitten tuli jossain vaiheessa sanomaan että 20 minsan päästä on sauna kuuma ja teetä, sitä on varmasti tarpeeksi. Teetä! Oltiin huulet mutkalla, että kuultiin ja ymmärrettiin varmaan väärin, mutta niin vain oli kaksi helvetin isoa ja _helvetin_ kuumaa teetermospannua pukuhuoneessa odottelemassa, kun sinne hiippailtiin.
Eikä siinä kaikki! Koko allasosasto vuorenrinnenäkymällä kokonaan meidän käytössä :D Oli aika eeppinen, epävarmalla tavalla iloinen ja ennenkaikkea pöllämystynyt olo siellä altaassa kelluessa. Täysikuukin nouskenteli vuorenhuippujen takaa, oli aivan uskomaton fiilis.
Saunasta pitää mainita vielä: se oli kuulema paikallinen ylpeys, aito sauna. Kiukaan virkaa hoiteli puolikkaan puutynnyrin näköinen laitos, jossa oli kylmiä kiviä ja siihen vettä heittämällä löylykauhalla, sai aikaan n. 10 sekunnin viivellä kuuluvan sihinän, joka tuntui tulevan spatiaalisesti joka seinäpinnasta.
Siinä 3 insinöörin kanssa saunoessa paikallistettiin se sihinä tulevaksi lauteiden alta, jossa oli vastus. Se seinän laitos oli lähinnä silmänlumetta. Tee oli jotain kamomillajohdannaista, maistui hirveälle ja oli todella tulista, eikä hiffattu, että pitikö sitä nyt juoda sitten viilentymässä ollessa vai saunassa – yhtä kaikki, saunoessakin se maistui hirveältä ja poltti kielen. Kiitos vaan.
Käytiin vielä illan päälle syömässä pohjaan palaneet LIDL-pitsat edellisillan baaripitseriassa ja juotiin muutamat oluet. Yhteislaskun loppusumma oli jäätävät 120 euroa ja rapiat. Sillä lailla sitä hintasokeus iskee, Sveitsi on julmetun kallis maa. Maksettiin, en muista jätettiinkö tippiä. Saatanan saatana.
Päivä 4
Lähdettiin laskeutumaan autolla Alpeilta ja Tepsulle pukkasi pahat olot naamalle ja piti siinä jollain levikkeellä käydä päästelemässä 3-ulotteisia röyhtäyksiäkin, onneksi se vointi sitten Tepsullakin parani ja päästiin Saksan puolella käymään tutulla ja turvallisella MacDonaldsilla. Siellä oli hintatasokin jo tuttu ja turvallinen, alempi kuin Suomessa ja pysty ostaan ihmekahveja bensiksen huoltsikaltakin matkaan.
Seuraava stoppi oli sitten yllättäen Ranskan puolella, Strasbourgiin kun oltiin tähtäämässä. Ostettiin jonkun mielenliikkeen vuoksi semmonen 10 CD-levyn kauneimmat, vai pitäskö jälkiviisaana saivarrella, kauheimmat ysärihitit -kokoelma, kaskun ei saatu naitettua oikein matkamusavarastoja Audin multimediatoistimeen. Ei me kovin montaa viisua niistä levyistä jaksettu, en muista ees kenen riesaksi ne levyt loppuviimein jäivät…
Strasbourgissa oli säätiedotteen mukaan luvassa kevyttä ukkosta (Ranskan kokoinen ukkosrintama ylitti etelästä pohjoiseen ylittäen koko tienoon). Tätähän ei muistettu, jätin kamerankin hotellille siinä yleisessä häsässä, ja tätä jälkeenpäin kovasti kadun. Käytiin nimittäin bongaamassa Strasbourgin mikälie katedraali, joka oli tarkemmin toteutettu kuin olen ikinä koskaan nähnyt. Hävettää että on joskus ihaillut jotain Kiimingin paanukattokirkkoa muka tarkasti työstettynä käsitaidonnäytteenä. Vähänku vertais männynkäpyä ananakseen.
Siinä oltiin jollain lettuterassilla popsimassa lihalla ja vihanneksella täytettyjä ohukaisia, kun ensimmäiset sadepisarat läiskähtelivät katuun. Sitten sitä vettä tulikin isolla kädellä. Ja salamoita, voi jeesus, niitä paukutteli ympärillä, päällä, edessä ja takana, sivuilla ja aivan joka puolella sitten useamman hetken. Kännykameralla ikuistin jotain kynylaatuista tallennetta sieltä, mutta sekin on helpompi jakaa onnistuneesti tunnelma jakaen, kuin muistikuvat. Valitettavasti.
Paikalliset ynnä muut turistit juoksentelivat sisälle suojaan, minä ja Naiju naureskeltiin aurinkoverhon alla ja juotiin paikallisia oluitamme hymy suussa välillä natiiveille kommentoiden kysymykseen ”why wouldn’t you come inside?” että ”we fuckin’ love thunder in Finland!”. Oli eeppistä, yksi matkan eittämättömiä kohokohtia.
Sen jälkeen käppäiltiin toiseen päähän keskustan saarta ja käytiin konjakeilla ja parilla oluessa paikallisessa Snooker Timessä, olikohan se nyt joku Jazz-baari sitten. Rastapäiset vanhat ukkelit juttelivat jotain, mistä en ymmärtänyt mitään. Ja joku milffi istui siellä sinisessä mekossaan jalat auki ja näytti flirttailevan aina kun sinne päin katsoi – puhui vain ranskaa, kun kävin jossain vaiheessa sanomassa kaljanhaun yhteydessä että ”joor veri pjyytiful” :I
Scrabblea pelattiin suomienglanniksi siinä jätkäin kanssa ja suunnattiin jossain vaiheessa takaisin hotellille. Tournesolin flunssa tuntui pahenevan niin nukuttiin sitten ikkunat auki (en muista logiikkaa tähän). Aamusella tuntu, että järki jäätyy, mutta kuuma suihku palautti uskon elämään, ihmisiin ja siihen, missä suunnassa on alaspäin.
Päivä 5
Naiju ja Tepsu lähtivät puolen päivän maissa Eurocenteriin testaamaan Euroopan yrjöttävimpiä vuoristoratoja, minä jäin suosiolla hotellille flunssailevan Tournesolin seuraksi. Oon aina pennusta lähtien vihannut vuoristoratoja ja niitä mustekaloja ja muita vemputtimia, joten nyt kun kattelin sivuiltaan, että pituusraja on 192cm (minä olen 196cm) ja painoraja 112kg (minä olen 120kg) niin myhäilin ettei tarvinnut kieltäytyä minkään tekosyyn nojalla (ei huvita tms) :p
Käytiin sitten Tournesolin kanssa etsimässä auki oleva apteekki, sellainen löydettiin ja päätettiin ettiä auki oleva safkapaikka. Se olikin yllättävän monimutkainen taski, ja lopputulema oli, että ostettiin paikalliselta turkkilaiselta, joka piti kioskiaan 100m päässä hotellilta, Chili con carnea tölkkisafkana, ja sen kaveriksi mustia oliiveja ja spaghettia ja limpparia.
Se Chili con carne oli mauttomampaa kuin ne spaghettit, että aika vedätystä minusta. Mausteita ei oliiveja kummemin tietenkään älytty ostaa. Tepsukin pohjusti hengessä mukana Naijulle, ettei polttaisi suutaan moisen extreme-maustetun roinan kanssa.
Käytiin iltasella ostamassa sieltä viinakioskilta sitten vielä muutama kalja ja jollain taikaheinällä buustattu Tsubrovka(?) -niminen vodkaputeli. Käytiin keskustan opiskelijasafkalasta saatujen ohjeiden mukaan tsekkaamassa paikallisen opiskelijakampuksen halvemmat kaljaterassit, mutta ne olivat vähemmän yllättävästi (sunnuntai ja lomakausi kun oli) tyhjillään. Opetettiin silti joillekin paikalla olleille paikallisille, että kippis on kippis ja saatiin vaihtokauppana että prost on prost.
Tästä viisastuneina ajateltiin, että seuraavassa paikassa valloitetaan opiskelijakampus heti ensimmäisenä iltana, niin ei mene sekoiluksi kalliissa paikoissa.
Päivä 6
Kölniähän se sitten paiskasi naamalle, ja saatiin vielä tosi nasevalta paikalta penthouse-henkinen kämppä. Juuri Kölnin päärautatieaseman vierestä, joka erälleen sijaitsee ihan Kölnin katedraalin vieressä. Katedraali lieni sen 157m korkea, ja siinä sitä riitti töllisteltävää kyllä vielä Strasbourgin katedraaliakin enemmän.
Käytiin Tournesolin ja Tepsun kanssa syömässä oikein täyttävät ateriat rautatieaseman vieressä olevassa safkamestassa, jonka nimi suomennettuna oli omaperäisesti ”paikka juna-aseman vieressä”. 1.2kg sianjalan söin keskenäni, uppopaistettu ja silleen. Paikalliset tuopit oli maistuvia, mutta meikäläisittäin naurettavan pieniä (0.2l). Niitä meni toistakymmentä sen sianjalan kanssa…
Rautatieaseaman aukiolla oli rap-artisteja ja kodittomia keräämässä kolehtejaan, en tukenut siellä, kun en tue kotimaassakaan. Koitettiin Naijun kanssa etsiä paikallisen taksikuskin ohjeiden mukaan, muttei löydetty. Käytiin erittämässä paikallisureaa fiksusti poliisien pysäyttämän auton jälkeisessä puistossa.
Sitten oli semmonen toinen ikimuistoinen hetki reissulla, kun oltiin ylittämässä tietä, niin suoraan päältä horisonttia kohden lipui epävarman varmasti syöksyvä meteoriitti. Tämmöiseksi se ainakin yhdessä tuumin tulkittiin, kun ei siitä mitään ääntä lähtenyt ja se ”massa” tuntui niin murskaavalta, vaikka etäisyyttä oli varmasti useita kymmeniä metrejä. Juuri sen verran kesti sen näkyvä osuus, että molemmat kattoo toisiaan ja takas taivaalle, että MIKÄ VITTU TUO ON!
Pettymykseksi niitä ei sen useampia putoillut, ei sortunut katedraalia harmageddonin alla tms eeppistä.
Paikallisesta kaljabaarista hotellin liki löytyi jukebox, joka tuntui huslaavan biisejä netistä sen mukaa, mitä artistia sattui soittamaan. Mehän sitten soitettiin Kotiteollisuutta, Tehosekoitinta, Dingoa ja Darudea Naijun kanssa. Ja juotiin paikallisissa hilpeyttä herättäneen suuria annoskokoja oluita (long = 0.4l) ja parit tequilat.
Löysin vielä hotellille suunnatessa isomman hotellin taksipaikalta 30 euroa seteleinä (20e + 10e) maasta, ja annoin Naijulle 10 euroa , kun sattui pyytämään ja olemaan tilanteessa osallisena :D
Päivä 7
Tämä päivä meni sekoillessa juna-aseman tuntumassa ja hotellilla, illalla sentään sai sen verran persettä ylös sohvasta, että päästiin käymään se ekapäivänä valloitettavaksi tarkoitettu opiskelija-alue tsekkaamassa. Taksilla pääsi varsin edukkaasti (10e/suunta) sinne ja pois.
Heti ensimmäisessä paikassa (Blue Shell) tuli selväksi, että tyypit tosiaan olivat opiskelijoita. Joku pirinarkkari nuokkui tiskillä ja sopersi kaikille jotain käsittämätöntä, oli sentään kiltisti. Minä vähän vihaan pirinarkkareita, jos tämmönen tunnustus sallitaan; niistä ei koskaan tiedä mitä ne saa päähänsä – siksi vittumaisia. Hipit sentään on rauhallisia pääsääntösesti.
Seuraavaksi mentiin Blue Shellin näpsäkän näköisen tarjoilijatyttösen suosittelemaan rokkibaariin, Rose Bariin. Siellä oli semmonen Snuuker kohtaaa 45-specialin yläkerran -henkinen kattaus ja yleistunnelma. Shotit makso 3.5e ja drinkit 4.5e. Siellä tuli sitten tanssittuakin useampi tunti putkeen.
Jostain käsittämättömästä syystä meikäläisellä oli tässä baarissa hillitön vienti, muttei huvittanut säätää mitään, kun huvitti vaan tanssia ympäripäissään hyvää musaa. Jonkin näköstä pittiäkin siinä paikalliset kasaili ja koitti innostaa mukaan kyynärpäät ojossa, mutta kohteliaasti vaan tanssin tuttujen matkaseuralaisten kanssa sitä mitä DeeJiit ulosti levylautasiltaan tärykalvoille.
No okei, vähän oli semmosta silmäpeliä siinä semmosen minua kakskertaa lyhyemmän blondin mimmin kanssa, mutta siihenpä se jäikin, mulla kun on paska kuulo ja en tajua puhuttua saksan sekaista englantia mitenkään älyttömän hyvin :DD Jossain vaiheessa taksi alle ja Tepsun ja Tournesolin kanssa takaisin hotellille, jonne Naiju oli jo aiemmin karannut nukkumaan.
Päivä 8
Voiko näitä olla näin monta? Minä luulin että oltiin viikko reissussa!?
No enivei, suunnattiin vielä viimeseksi yöksi Düsseldorfiin ja yövyttiin Ambience et Art -nimisessä hotellissa, maakerroksessa takapihan puolella. Täällä ei käyty sen kummemin kuin syömässä Trattor -nimisessä välimeren herkkuja tarjoilevassa ravintellissa, jonka tarjoilija muistutti häkellyttävästi Kari Salmelaista ja Lovejoyta.
Päivä 9
Aamusella ennen sianpieremää Düsseldorfin lentokentälle, sieltä Köpikseen 5h vaihtoa nuokkumaan ja loppuviimein sieltä Ouluun. Tuntuu että mulla on näin viikkoa myöhemmin vielä jetlagi päällä, vaikka aikasiirtymä oli vain vaivaisen tunnin.
Mitä reissusta sitten jäi käteen? Konkreettisena vois sanoa vaan että kilo Daim-suklaata Köpiksen taxfreestä ja Münchenin LIDListä ostetut bermuda-shortsit. Muuten meni aika suoraan kädestä suuhun.
Mutta muistoja ja kokemuksia jäi yltä et kylli! Köln, me tapaamme vielä!