Vuosi on alkanut varsin perinteisissä merkeissä, välillä on hauskaa ja välillä ahdistaa. Lopputulos lienee siis kuitenkin semipositiivisen puolella. Monta hyvää juttua on tullut kohdalle, mutta myös jonkun verran pettymyksiä, mutta mitäpä noista.
Naamaa tuunasin sen verran, että ajoin 1.5vuotta sitä koristaneet viikset pois ja lyhensin risuparran Hetfieldiksi. Ostin myös elämäni ensimmäisen teknisen kerraston ja voin sanoa, että fiilis ja pakkasensieto nousivat aivan uusiin sfääreihin. Nyt voi kävellä pihalla normaalisti, ilman Michelin-ukkomaisia fiiliksiä vaikka elohopea matelisi -30C lukemissa.
Kävin kuvailemassa auringonlaskua Horstin kanssa pari päivää sitten ja vaikka kameran läpi tarkasteltuna maisema oli aika askeettista ja, no sanalla sanoen ankeaa helvettiä, niin pienillä säädöillä fotarin puolella sai kuvista jotain kontrastiakin irti. Ei ollut turha reissu siis ollenkaan. Pari tuntia tuli testattua uusien teknareiden ominaisuuksia arkikäytösssä ja kyllä jäi posetiivinen fiilis. Ei nääkään vielä mitään pro-kamaa ole, ihan Varustelekan kautta tilattuja Miltecin halpiksia, mutta en uskaltanut lyödä vielä paria sataa kiinni tämmösiin.. :D
Vesivärimaalausta herättelin tuossa joku aika sitten, mitään esittelemisen arvosta en ole tehnyt, kun en näemmä enää osaa. Mutta kivasti tuossa saa lotratessa aikaa kulumaan, ja se kai se on harrastusten tarkoitus, että itse viihtyy. Lopputuloksille on vain plussaa, jos niitä kehtaa esitelläkin, muttei se mikään itseisarvo meikälle toistaiseksi ole, kun niistä ei saa rahaakaan :P
Yksi näitä otsikoissa mainittuja epäonnistumisia oli, kun luulin jälleen kerran löytäneeni oikean ihmisen, ja tuntui että kaikki natsasi nätisti. Sitten tulee vanha viholliseni ”ollaan vain ystäviä” -kortti ja se veti vähän tarpeettomankin mustiin herkän runopojan (haha) mielen. Noh, asia lienee nyt käsitelty aivolohkossa ja ollaan tosiaan kavereita, eikä se kamalasti haittaa. En sitten tiiä, jos sitä toista osapuolta häirittee nyt, mutta ei oo ainakaan sanonut semmosta. :)
Päivät on kuluneet aika paskalla unirytmillä buustattuna, ylös neljän maissa iltapäivällä ja nukkumaan aamukasilta. Tavan työrytmi siis, mutta väärinpäin. Ainoa negatiivinen piirrehän näillä harrastuksilla varustetulle ihmiselle on se, että ruokakaupat eivät ole yöaikaan auki, joten välillä pitää mennä ihan muumina ostamaan ne pakolliset makaroonit ja appelsiinimehut. Onneksi teknologia on luonut mp3-musiikin ja genreiksi heavy-musiikin ja toistokamppeiksi nappikuulokkeet, niin voi olla välittämättä turhista sosiaalisista tiloista tuolla ulkomaailmassakin.
Nyt on mennyt nämä pari aiempaa päivä siinä, että auoin 3D studio maxin, ja tein virtuaalisen version makkaristani ja olen siirrellyt kamoja edes takaisin ja vertaillut mitkä vaihtoehdot olisivat mukavimmat ja toimivimmat. Säätö alkoi ihan siitä, kun funtsin joku aamu miksi kämppä on jääkaapin lämpötilalla varustettu. Veli sitten tiesi kertoa että patterin termostaattia ei sais peittää millään ja sehän on kappas vain, suoraan tuossa meitsin sängyn tyynypäässä ja aamusella kun on unissaan kaivautunut peiton uumeniin niin monesti tyynyt on läjässä sen säätönupin päällä.
Sekin oli uusi asia että se termostaattianturi on siinä mötikässä. Luulin jotenkin avaruusteknisesti, että se patterin lämpötila-anturi on se koko patteripinta-ala. Oh well. No, homma siis on, että pitäisi siirtää ATK-pöytää ja sänkyä eri tavoin, mutta huoneen pienuus (~10m2) ja oven ja kaappien sijainti hankaloittaa tätä prosessia suunnattomasti. Tulee mieleen Dirk Gentleyn sohvamallinnus-algoritmi suhteessa toimistonsa käytävään (käytävään oli siis jämähtänyt sohva sitä siirrettäessä, joka oli mahdottomuus, sillä sohva ja käytävä olivat kaikista kohdista samanlevyiset).
Jussille esittelin pari iltaa sitten Remakka-clubin yhteydessä ideaa kosketuslaitteisiin liittyen, semmosta demoa jota oon askarrellut tässä luppoaikoina kaiken tylsyyden minimoimiseksi, ja se siitä vois jossain vaiheessa poikiakin jotain. En kerro tähän sen enempää, ku en luota internet-ihmisiin. Kerta.
Semmosta tänne, talvi junnaa paikallaan, pakkasia ja mielialoja pumpaten, en nyt äkkiseltään muista millaset fiilikset … itseasiassa muistanpas, vuoden takaiset. Olin jäänyt auton alle ja vietin aikaa sisätiloissa funtsien talvisten ulkoilma-aktiviteettien mahdollisuuksia. Nyt jalka on ehjä (joskin todella väkivaltaisen kohtelun kokeneen näköinen edelleen) ja mitä sitä tekee enivei, istuu sisällä ja tekee 3d-malleja.
Ei hirmusti muuttuis meikän elämä vaikka amputoitais jalat. Autolla ajokin vois helpottua. Niin!