Tämä olis pitänyt kirjotella kai kronologian mukaan eilen, muttei oikein pystynyt eikä oikein kiinnostanutkaan, joten kirjoitan sen nyt.
13-vuotias karvaturri salasi onnistuneesti munuaistensa toimimattomuuden ja päätyi tilaan, jossa ainoa ratkaisu oli lopullinen piikki. Harmittaa, ettei tuota älynnyt aiemmin, kävin porukoilla 3~ viikkoa sitten loman alussa ja luulin Pyryn vaisuutta kovista helteistä johtuviksi. Se kun tuo husky on viileän ilmanalan elukka, eikä viihdy kovin kuumassa, ja se tämä Suomi-neito vihmoi asukkejaan reteillä +37C asteen lämmöillä tuolloin.
Saman ikäluokan sessuista Oona ja Tuisku (joka lopetettiin näkökykynsä menettääneenä glaukoomalle kesäkuussa) ovat myös menehtyneet; Viima on vielä jäljellä, mutta on silläkin jo alkanut näkyä ikääntymisen ja taantumisen merkkejä. On varmaan tosi outoa verrata ihmisen kuolemaa lemmikin kuolemaan, mutta kun mummo kuoli viime kesänä heinäkuussa, sitä tunsi semmoisen huojentuneen olon, että pääsi lepoon. Koirien, joskohta olkootkin olleet aika nopeita menoja nyt, kuolemat taas vihlovat syvemmältä.
En tiedä miksi.
Jotenkin typerästi töissä sain tänään aikaan enemmän kuin kahtena aiempana päivänä yhteensä; ehkä kun ajatukset olivat Pyryssä, niin työvirta pääsi esteettömästi pauhaamaan ja jaksoi käyttää kaiken resurssinsa suoraan työntekoon.
Hitto. Pyrystä näki aina silmistä millä tuulella se oli, miten se töni päällään polviin kun sen luokse meni ja rapsutti; miten se ensin säikähti kun sen taakse hiipi ja läppäsi persiille, samalla kesken ilmalennon ilme muuttui leikkisäksi ja alkoi älytön edes takas juoksu ja hännän heilutus. Jos olisin tiennyt sen tilasta viimeisellä tapaamiskerralla, olisin jättänyt tuon säikytyksen tekemättä.
Vittu, että tykkäsin siitä sessusta :(
