Sain eilen (lasken eiliseksi tiistain, vaikka kronologisessa ajassa se onkin jo keskiviikko) työhaastattelun suoritetuksi ja sain jatkotehtäviksi tehdä muutaman bannerin flashilla ja tehdä listan parantamissuunnitelmista erään saitin käytettävyyden ja luettavuuden parantamiseksi. Vetäsin perinteiseen tapaani kunnon hiilihydraatti- ja rasvamässyt naamaan tuossa 01.00 maissa ja aloin 01.30 maissa ideoimaan paperille juttuja. Jostain syystä se, mikä muiden perusteella vetää aikuisen ihmisen (päivä)unille, saa meikäläisen keskittymään luomisprosessiin täydellisesti.
Koko ympärillä oleva todellisuus hämärtyy ja mikään ei sido ajatuksia, kuin tasan siihen mikä mieltä askarruttaa. Tällä kertaa noita edellämainittuja tehtäviä kohden, siis.
No, tehtävät tuli tehtyä ja olen niistä varsin tyytyväinen. Käytän vielä torstain iltapäivästä osan niiden viilailuun, sen minkä päätyöltäni flash-koodauksen lomasta ehdin. Perjantaina noilla on deadline ja ajattelin ne 00:01 perjantaina pöhköpostisoftallani lähettää vastaanottajan boksiin. Silvuplee, mösjöö.
No, koska tätä ”luppoaikaa” sitten jäi tehtävien jälkeen vielä hyödyntämättä, päätin kanavoida sen pitkästä aikaa siihen että lueskelen Wikipediasta sellaisia aiheita ja asioista kertovia artikkeleita, jotka ovat syystä tahi toisesta mieltä askarruttaneet ja joita on tullut funtsittua senkin edestä että aivoihin on rakentunut tietynlainen polkujärjestelmä joka vain odottaa niitä faktoja ollakseen täydellinen.
Ensimmäisenä lueskelin sotilasarvoista, koska muistelen olevani reservissä sotilasarvoltani tykkimies. Tässä nyt ei sinällään ole mitään outoa, mutta mielenkiintoni heräsi, koska erikoistumisenani on Erotuomari ja ainakaan valtion näkkileipätehtaan sivuilta (saint.fi) ei löytynyt mitään viittausta tällaiseen erikoisryhmään. Lähinnä meikää kiinnosti tietää, jotta millon sitä Mikko-poloinen joutuu (pikemmin kuin pääsee) kertausharjoituksiin. No, miehistöä ei näemmä kertaututeta näinä päivinä juurikaan, ja mielikuvitus-erotuomareita vissiin vielä vähemmän.
Seuraavaksi ajatusassosiaation kautta lueskelin muurahaisista, joita tuntuu lipo 60 000 erilaista lajia tätäkin palloa jo 100 miljoonan vuoden ajan joranneen. Muurahaisista ei sikäli itsestään mitään uutta ja jännää löytynyt, mutta ihan uutena knoppina lueskelin sitten muurahaisten sotastrategioista. Jonkun tavismuurahaisten ja tulimuurahaisten välillä on ollut auringon alkuhämäristä käytäntö, että tiedustelija paluureissultaan elossa selvinneenä on pistänyt tulimuurahaissotilaat liikekannalle ja marssimaan kohti tavismurkkujen pesän suuaukkoa.
Sikäli jännä antiterrorism -fiitti oli taviksilla, että pyrkivät tappamaan tuliveljiensä tiedustelijan heti nähtyänsä, jotta vihollinen ei saa tietoa vihollisista ensinkään. No, annappas olla, tulimuurahaiset ovat saaneet tiedon ja marssivat eskimon genitaaleista laulellen rytmisesti kohti junttien tönöä ja sielläpä onkin vastassa isoleukaisia droonimurkkuja jotka silpovat tulimurkkujen sotilaita jauhelihaksi tappavan tehokkaasti. Tämän on tarkoitus vain hidastaa hyökkäystä, ei estää.
Tällä aikaa junttien kuningatar, tuo feromoneja tusautteleva mastermind, päättää ottaa ritolat pesästä kourallisen (siis ihmisen kourallisen) verran alamaisia mukanaan salaiseen poteroon kauas pesästä. Tulimurkut tappavat puolustuslinjan ylivoimallaan ja valloittavat nyt autioituneen pesän ja funtsivat että jaa, kävikö niin että suuruudenhulluuksissamme tapoimme koko kulttuurin ja eihän täältä saa nyt edes orjia tahi vaimoja. Asustellaan nyt sen mitä safkavarastosta kamaa löytyy ja häivytään sitten himpeen.
Ja näin käy. Tämän jälkeen tämä exile-kuningataräiti muutamine gigoloineen matelee piilopaikasta takaisin tyhjään pesäänsä ja aloittaa riivatun naimissession, jonka tuloksena parissa kuukaudessa pesä taas kuhisee 75% toisilleen sukua olevia mongoloideja.
Hienoa tässä on se, että tuo sama strategia on tuntunut olevan käytössä sieltä ajan alkuhämäristä saakka. Että ei se PHP & MySQL-koodaaminen sitten niin tylsää ja monotonista hommaa olekaan. Mutta toisaalta tästä tulee nyt mieleen kaikki Vietnamin sodan filmatisoinnit. Aina samaa. Samat marssilaulut ja kouluttajalla jenkeillä lierihattuinen pikkupoika ison miehen ruumiissa huutelemassa pissakakkajuttuja naama vakavana.
Aikamatkustuksesta lueskelin seuraavaksi ja sehän se hauskaa oli. Kun en älyä sitä miksei ihmiskeho muka kestä kiihdytystä lähes valonnopeuteen. Siksi en tajua, kun ollaan avaruudessa jossa ei ole tietääkseni huhupuheiden mukaan painovoimaa, joten on hankala mieltää miksi kiihdytys tuntuisi yhtään sen erilaisemmalta kuin paikallaan olo tai se lähes valonnopeudessa liukuminenkaan. Star Trekissä, tuossa fysiikan perusmateriaalissa, on muuten aluksien moottorit jatkuvasti päällä samaan suuntaan matkustettaessa, vaikka järjen mukaan pelkkä startti riittäisi. Ehkä niillä on federaatiolta ylimitotettua polttoaineen tuhlausta, ei siellä ainakaan ilmakehä pahennu…
No, aikamatkustus oli tuttua kauraa Hawkingin teksteistä, mutta tulin miettineeksi sitten madonreikiä, noita aika-avaruutta puhkovia pikku penteleitä uudella mielellä. Kun leffoissa ja sarjoissa madonreijät kuvataan aina semmoisena happopäisenä putkena jossa kellutaan muutamia minuutteja ja kappas, ollaankin universumin toisella laidalla. Niin ei. Ei niitä meikän järjellä pitäisi tajuta edes, vaan se niiden kautta matkustaminen olisi kuin astuisi makuuhuoneesta keittiöön tai putoaisi paskahuusin reijästä paskasaaviin, hupsis. Monestiko itse katselet oven karmeja mennessäsi huoneesta toiseen? Itse en kovin monesti.
Toistaiseksi viimeisenä mielenkiinnonkohteena lueskelin behaviorismin käsitteen, jonka kuitenkin nykyisessä psykologiassa on tuntunut kognitivismi ajaneen ohitse. Käyttäytyminen vastaan tiedostaminen, onhan se loogista. Pitää tiedostaa tiedostaa, että miten käyttäytyy käyttäytyessään :) Pavlovin koirat olivat ehdollistamisesta tuttu käsite, kuola ja lihajauho taasen tässä yhteydessä eivät.
Olipa tuossa mainittu myös viime vuosisadan alun aikainen testi toisesta ehdollistumisen muodosta, jossa 9-kuukauden ikäistä Albert -vauvaa kurmuutettiin täten: aina kun Alpertti kurotti kohti valkoista kesyä hiirulaista, ilkeä setä pajautti (testimielessä, hehe) metallia niin että piltiltä pääsi poru. Jonkun aikaa tätä toistettaessa pentu alkoi säikkyä jo pelkästään hiirtä ilman meteliä, jatkossa myös muita valkoisia pörröisiä kohteita kuten angorakaneja, puuvillaa, joulupukin partaa ja kokaiinia.
Testien jälkeisistä ajoista tämän urhoollisen valkokammoisen vesselin seikkailuista ei ollut tietoa, mutta tutkijat epäilivät etteivät vahvatkaan traumat kestä kovin kauaa noin nuoren mielessä. Kuka ei muista ala-astetta, ensimmäisiä hammaslääkärikäyntejä, ensimmäistä luunmurtumaa, ensimmäistä krapulaa tai ensimmäistä armeijassa sormiensa jäädyttämistä liian kovassa pakkasessa, valehtelee.
Tuli mieleen, mitä jos tämä lapsukainen ei ollutkaan Albert, vaan Adolf… vuosiluvut täsmäävät – melkein. (No ei ne kyllä täsmää, mutta huvittava ajatusleikki – katsokaas, teimme teille Hitlerin, onnea maailma!)
Nyt en ajatellut enää lukea Wikipediaa tälle yötä. Pitäisi ilmeisesti nukkua, uneksia, käsitellä päivän aikana koettuja asioita ja muistaa ne jatkossa. Taitaa tulla elämäni ensimmäiset liskojen yön unet, ja vieläpä selvinpäin, näillä kokemuksilla :D