
Osallistuin tälleen lomapäivän ratoksi Yliopistolla järjestettyyn Artifab-hankkeen 2. osallistumiskertaan, ja Otsikon mukaisella Seeed Studio XIAO RP2040 -mikrokontrollerilla ohjelmoin artikkelikuvan mukaisesti Ritari Ässän K.I.T.T. -auton keulaefektin. Olipa kunnon säätäminen, mutta sain kuin sainkin sen sitten lopulta toimimaan haluamallani tavalla.
Ritari Ässä oli pentuna kovvaa kammaa, mutta aikuisena, tuossa nelisen vuotta kun koetin sitä katsella, niin kyllä oli ajan hammas purrut jyrkästi viistoon sen kohdalla. Komediana menisi, mutta jaksot olivat sitten yllättävänkin vakavia ja vaikeita teemoja käsitteleviä, näin aikuisen aivoilla kohdatessa.
Tosiaan, mulla on nyt kesäloma päällä ja kestää aina tuonne 30. kesäkuuta saakka, eli on tässä jokunen viikko vielä vierähdettävää edessä. Muuttoa olen tehnyt omaan verkkaiseen tahtiini, ja eiköhän tämä Oulun asunto tästä pikkuhiljaa avartune, sitä mukaa kuin seuraava kotokolo sitten täyttyy – loogisesti näin.
Jätän isoimmat huonekalut viimeiseksi, koska kaikki pöydät, tuolit ja kirjahyllyt minulla ja kohteessa on, joten minun perästäni Oulusta joutaa kavereille ja viime kädessä kiertokaareen sitten nämä minulta ylijäävät kamppeet mainiosti.
Mitään reissua mulla ei nyt erityisesti ole tälle touko-kesäkuulle mielessä (mitä nyt enon uurnanlaskijaiset ja muistelot sen perästä kesäkuun juhannusviikolla) – mutta mikään ei toisaalta muuttoa kummemmin sido myöskään tänne, että saatan joku päivä hurauttaa autolla minne mielikuvitus vaan keksii kohderajoja piirrelläkään, ei tiiä!