Kuten ehkä tietänette, aloin pari vuotta sitten ostamaan sekalaisessa kunnossa olevia PC-koneita, pitäen hintapolitiikan siinä rajoissa, että kone koteloineen ja sisuskaluineen saa maksaa maksimissaan 30 euroa. Se rajaa mukavasti high-end koneet pois mutta takaa myös, kummasti, ettei ihan sutta ja sekundaa tule ostettua.
Alkuunsa hommassa oli se idea, että ostan ihan missä tahansa kunnossa olevat PC:t, revin ne osiksi laareihin ja katselen aikani, että rakenneltavia koneita on 3-4 kappaletta, ja yhdistelen kasaantuneista osista sitten 1-2 konetta, jotka ovat teknisesti viritelty niin tappiin kuin emolevy, prosessori ja muistipaikat kovalevyineen antavat myöden.
Sittemmin homma on lähtenyt rönsyilemään siihen suuntaan, että joskus tulee ostettua fiiliksellä osia (massamuistit, näytönohjaimet ja muut hieman eksoottisemmat osat kuten vaikka dedikoidut videopakkauskortit jne). On tullut ostettua pari koteloakin sillä ajatuksella, että kasaampas väriteeman, tyyliin ”musta ja punainen” tai ”sininen ja keltainen”.
Viimesittäin ostin 2 PC:tä yhteishintaan 60 euroa, saatesanoilla, että toisessa on ainakin Intel i7-870 -tasoinen, ensimmäisen generaation i7-prosessori (vuodelta 2009). Näyttiksenä oli Nvidia 750ti 2gb muistilla sekä 16gb keskusmuistia. Tässä oli vielä 1teratavun kokoinen mekaaninen kiintolevy.
Toinen kone oli iso kysymysmerkki: Dell Optiplex 9020, tornikotelossa. Näissä voi käytännössä olla mitä vain sisuskaluja, varsinkin kuten tässä tapauksessa, jossa myyjä oli vaihtanut originaalin powerin, vain huomatakseen, että nyt ulkoiselle näytönohjaimelle (Nvidia 750ti tässäkin) oli nyt virtaa, mutta emolevyllä oli epästandardimallinen 8-pinninen virransyöttö. Normaalisti on 24-pinniä. Tässä vaiheessa OptiPlex oli siirtynyt autotallin nurkkaan, ja sittemmin minulle.
Katselin netistä, että tuollaisia piuhoja on ollut muidenkin tarvis saada, ja Ebaysta semmoinen sitten tilattiin muutaman euron hintaan, tullit päälle.
Odottelin, että kyseessä olisi samaa 1. generaation i5 tai i7 -prossua kuin toisessakin, joten yllätys oli melkoinen, kun prosessoriksi paljastuikin Intel i7 4790K, joka jo itsessään pelkkänä prossuna kieppuu sadan euron tuntumassa, vaikka onkin sangen vanha prosessori (2016).
Muistia tässä koneessa oli myös 16gb sijaan 24gb, jonka kasvatin jämäkampojen avulla nättiin 32 gb lukemaan. Tämä kokoonpano ei paljoa häpeile nopeudessaan ja tehossaan pääkoneenani hyrräävälle AMD Ryzen 5 2600-prossuiselle masiinalle. Muistia on tässä työkoneessa saman verran, nopeus on tosin miltei tuplaten (3000mhz).
Viimeisimpänä ostona Pekalta ostamani kone (Intel i7-930, 16gb ram ja näyttis 1060 3gb muistilla!) sai kaupantekijäisiksi vielä Kingstonin A2000 -mallisen, m.2 -väyläisen NVME SSD-aseman. Sen laittelin tänään tähän pääkoneelleni ja kloonasin Macrium Reflect 7.5 Free -softalla onnistuneesti Windows 10 -käyttislevyni tähän ja toimii vallan mukavasti. Kylmäbuutista työpöydälle 3 sekunnissa. Näps!
Pitää kasailla tuon i7 4790K:n ympärille toinen pelikelpoinen kone, kun siirrän tuosta Pekalta tulleesta koneesta tulleen näyttiksen tuon ii-seiskan kaveriksi.
Tekniikkaa pienin askelin, ja vähän joka puolelta. Harrastukseen on mennyt tämän vuoden puolella yhteensä 739 euroa.
Vallan maltillisesti siis, laskeskelin.