Tuli mieleen tuossa päivällä kun netti oli poikki iltaan saakka, miten paljon nykyään tulee istuttua koneen ääressä. Jännä että sen huomasi vasta silloin, kun ei istunut koneen ääressä. Sinälläänhän työttömänä ollessa jatkuva koneella istuminen ei haittaa, koska ei ole töitä joista luisua ja päiväsaikaan kaikki kaveritkin ovat joko töissä tai krapulassa ;) Enivei, olen jo aikaa sitten pistänyt merkille sen, että koneella ollessa ajatukset harhailevat järjetöntä vauhtia ja on vaikea keskittyä asioihin, varsinkin jos seuraa jotain nettifoorumia tai RSS-syötettä uutissivustolta, miettien koko ajan onko jossain päin netin kiinnostavia alueita tapahtunut muutoksia, jotka pitäisi käydä tsekkaamassa.
Turhauttavaa.
Mitä tämä hektinen ajatusten poukkoileminen saa aikaan? Sen, että aloittaa monta eri asiaa ja saa – aika harvan niistä lopulta – valmiiksi. Eräänlainen ADHD-syndrooma tai -tila siis. Yksi keino, jolla huomasin olevan aika suuri rooli tämän ADHD:n lääkitsemisessä oli se, että huomasi että nyt tosiaan on aikaa. Kirjoitan ideat ylös ja teen niitä sitä tahtia kun kiinnostaa, ei ole pakko elää hektisessä kellon pulssissa, kuten töissä, jossa monesti käy niin että kirjoittaa asiat ylös ja tämä ko. tietolappu on sitten eri paikassa missä tarvitset sitä, ja sitähän ei taas muista jollei sitä lue. Yhdessä päivässäkin voi tulla sen verran tietoa, jota ei hyvämuistinenkaan kaveri muista millään kaikkea.
Muistilaput siis sekä auttavat että tyhmistävät. Tietysti jos osaisi kirjoittaa kaiken luuriin tai muuhun liikuteltavaan mediaan talteen. Usein ei muista tai jaksa, ja se sitten kostautuu. Ajattelinkin siis nyt kämpällä majaillessa ja uusia duunimahdollisuuksia miettiessä alkaa kirjoittaa ideoita ylös – niin, koneelle. Mutta en omalle koneelle, vaan koneelle, joka on netissä 24/7 ja jolle pääsen erälleen virtuaalisesti rajoittamattomista eri paikoista. Gmail on ihan hyvä varasto, jos nyt enää löytyy luottoa Googlelle, kiitos Chrome -selaimen EULA-sopimuksen ja siihen liittyvät hämäryydet. :)
Chrome tosiaan kävi koneella hetken, on siellä vieläkin, mutten ole jaksanut sitä käyttää. Mukavan nopsalta selaimelta se vaikutti, mutta en tahdo luovuttaa esmes näitä blogikirjoituksia oikeuksineen jollekkin lafkalle, joka voisi käyttää ja indeksoida näitä haluamallaan tavalla ja eritoten täysillä tekijänoikeusvaltuuksilla. Nythän google indeksoi ja käyttää näitä vain lukijan valtuuksilla – toivottavasti.
No niin, aivorönsyn jälkeen takaisin mielenhallintaan ja ADHD:n poistoon ;) Muistelin, mitä tein koneella ennen kiinteää nettiyhteyttä. Tein musiikkia (mod/xm -muodossa) ja piirtelin Wacomin piirtopöydällä maisemia ja mörköjä. Tein nettisivuja, mutta tämä tuli vasta sitten kun yleensä pääsin nettiin, mitä ilmeisimmin. Eritoten mitä tein, oli pelaaminen!
Kaikenlaiset seikkailupelit ja ensimmäisen persoonan räiskintäpelit tekivät kauppansa. Jos katsoo pelihyllyäni, lähinnä pahviboksi-aikakauden saldoa, suurin osa peleistä on juuri kahta aiemmin mainitsemaani genreä. Sekaan mahtuu toki pari autopeliäkin, joten ihan täytenä psykopaattina minua tuskin voi pitää (vrt. se jannu joka tappoi sen koripallo-tyttären, mies joka naapurin mukaan ei koskaan pelannut autopelejä).
Tästä kehäpäätelmästä virkistyneenä asentelin eilen Runaway 2 – The Dream Of The Turtle -nimisen seikkailupelin PC:lle. Ajattelin ensin hinkata Stalker – Shadow of Chernobylin loppuun, mutta sen ajotiedostot olivat korruptoituneet jostain troijalaisesta ja sen pelaaminen jäi sitten tauolle koska peli meni uninstalloiden ja kone virustarkistukseen – mitään virusta sen kummemmin kuitenkaan löytymättä.
Runaway 2 on ns. episodi-seikkailu, jossa peli on jaettu erillisiin chaptereihin, tosin tämä taitaa olla ollut vallalla oleva trendi jo yli 10 vuoden ajan. Peli on rauhoittava. Grafiikka on vivahderikasta ja värejä on käytetty hallitusti ja paikoin niillä on jopa luotu ekstrahohtoa muuten vähän nuivaan ympäristöön. Äänimaailma on niin ikään kohdalleen sopiva ja luo hyvän siellä olon tunteen, varsinkin pelin ensimmäisessä ja toisessa episodissa, jossa liikutaan ensin viidakossa ja sen jälkeen koko saarella.
Runaway 1 tuli pelattua aikanaan, pari – kolme vuotta sitten läpi, ja se oli myös mukaansa tempaava peli, muttei aivan samalla intensiteetillä kuin jatko-osansa. Ykkösessä oli myös tolkuttoman vaikeita ja helvetin epäloogisia ongelmia. On niitä epäloogisuuksia kakkosessakin, mutta vähemmän. Tai sitten aivoni ovat tottuneet epäloogisuuksiin asuessani jo toista vuotta naisen kanssa yhteisessä kämpässä ;)
En jaksanut tietenkään tahkota koko päivää pelin ääressä, vaan aloitin päivän erittäin epätyypillisellä tavalla itseni kannalta: esiinnyin rakastuneena ja tupakkaa tarjoavana miehenä YLE:n insertiin, joka tulee tai sitten ei tule, joskus ulos telkkaristakin ohjelmassa nimeltään Akuutti. Julia näet soitteli puolilta päivin ja herätti minut makeista unistani kysyäkseen tahdonko treffeille. Olin vähän ihmeissäni, kuten varmaan kuka tahansa ilmeisen varattu ihminen mokoman kysymyksen jälkeen, mutta Matti hoiti taustatarinan kertomisen ja jatkopuheenvuoron ja mietin että kerrankos sitä telkkarissa ollaan, että eikun vaan.
Suviltakin sain suostumuksen, mutta pusuja ei saanut vaihtaa. Harmistuksen kanahäkki :D
No, kuvaukset meni hyvin ja alta tunnin olin taas kämpällä, noukin Suvin matkaan, ostettiin Lidlistä safkaa ja paskapaperia. En oo kai ennen Lidlistä ostanu paskista, mutta kaippa tuolla selviää ilman viiltohaavoja persvärkissä.
Semmonen päivä :)