Olihan taas mielenkiintoinen perjantai. Päivä itsessään oli mukava, näin ystäviä ja tuli poristua pitkät pätkät ja pitkästä aikaa ihan pelattua biljardia. Nopeasti tatsi löytyi, Digialla töissä ollessa tuli pelattua bilistä lähes joka päivä, sillä firman taukotilassa oli biljardipöytä (kepit ja kuulat ja!).
Noh, illan taipuessa aamuksi, taluttelin fillariani kotia kohden, koska en uskonut olevani enää ajokunnossa. Vettä ripeksi sadella, mutta sää oli sen verran lämmin, ettei se suuremmin haitannut. Viimeinen silta ennen kotia, siinä joku ”hesalaisen” näköinen valkoisiin vaatteisiin pukeutunut ukkeli tuli kohti, ja kysyi, että miten menee? Minä vastaamaan, että eikai tässä sen ihmeemmin, niin se yritti lyödä roikkulyönnillä naamaan. Onneksi olin vähän varpaillani tilanteen kanssa ja sain väistettyä. Hieman hipaisi hipiää nyrkki, mutta väistö mikä väistö.
Ukko oli pomppimassa siinä kuin mikäkin nyrkkeilijäsankari, ja ähisi, että nyt tapellaan. Minä, että en minä tappele kenenkään kanssa, että hyppää vaikka sillalta jos kipua kaipaat.
Koetin siitä tilanteesta sitten irrottautua parhaaksi katsomallani tavalla, eli polkaisemalla fillarilla karkuun. Vaan sehän oli liukas fillarin poljin, minä tuhannen tuiskeessa ja semmosella hallitsemattomalla voltilla pyörähdin pyörän sarvien yli naama edellä asvalttiin.
Ukko jatkoi menoaan, eli turpaan tuli, vaikkei tappelua tullutkaan.
Nooh, keho korjautuu onneksi nopsaa. Vasen peukalo on kipeä, veikkaan hiusmurtumaa kun kaaduin sen verran taiteellisessa kulmassa koko kehon massalla käteni päälle, pehmentäen iskua oikealla poskipäällä.
Nyt on mellevän kokoinen verenpurkauma silmän alla, tunto on alkanut jo palailla ja regeneraation myötä lämmin tunne jyllää poskessa.
Kyllä tämä tästä, väkivalta ei ole edelleenkään vastaus mihinkään. Enemmän se luo kysymyksiä, kuin vastauksia.