Funtsin taas viikon aikana kaikenlaista, ja kun pohjavire taittuu aina väkisinkin stressin puolelle, aloin miettimään tätä hetkeä toiselta kantilta – tavallaanhan elän jonkun ihmisen unelmaa: voin tehdä mitä vain, tulen toimeen omillani ja tunnen loistavia ihmisiä, joiden kanssa tulee vietettyä aikaa ajoittain.
Kauas olen tullut niistä ajoista, jolloin olin se sisäänpäin kääntynyt, koulukiusattu ihmispolo, josta koulunkäynti tuntui epäreilulta vankilatuomiolta.
Silti joskus tuntuu siltä taas, hetkittäin. Pitäisi osata nähdä se kehitys ja olla iloinen, että on elossa :)
Näillä eteenpäin.