Noniin.
Heinäkuussa 2007 aloitin tämän WordPressin varassa pyörivän blogin pitämisen, joten juuri startannut vuosi, 2017, tekee tästä taiteilijavuoden. 10 vuotta on kulunut summittaisten, koko ajan tätä hetkeä kohden vähenevien merkintöjen kautta elämää tarkastellessa ja tänne siitä huippu- ja katvekohtia jakaen.
10 vuotta sitten seurustelin naisen kanssa, valmistuin medianomiksi ja tein webbihommia rahaa vastaan sinne ja tänne. Sittemmin 2007 vuoden lopulla aloin orientoitumaan osin vahingon kautta käyttöliittymäsuunnitelun puolelle ja kohti niitä latuja työrintama on sittemmin vienyt – joskus paremmalla ja joskus huonomalla menestyksellä.
Suhde oli ja jäi, loppui vuonna 2009 ja sen jälkeen olen mennyt sinkku-statuksella paria hairahdusta lukuunottamatta. Samana vuonna tutustuin uusiin ihmisiin ja aloitin reissaamisen ulkomailla. Ensimmäisen reissu kohdistui Ukrainaan ja Tshernobylin alue tuli tutuksi siinä missä venäjänkielen alkeet siinä mielessä, että tärkeimmät sai hoidettua kaupassa ja kioskilla. ”Ein pivo, sbasiba!” ja pysyi ohrajuomassa. Voda oli vettä ja mäkkäriltä ruoat.
Harmittaa, ettei sitä maata enää ole, ei ainakaan sellaisena kuin vuonna 2009.
2010 otin riskin, asuntolainaa ja viiden vuoden avioliiton pankin kanssa. En ostanut omaa asuntoa, vaan muutin ASO-asuntoon. Tarkoitus oli 5 vuodessa maksaa laina pois ja ostaa oma asunto hintaluokassa max. 120 000 euroa.
Noh, kuten elämässä yleensä, työrintama ja -näkymät rajoittivat talonhankinnan toteutuspuolta, vaikka kahta asuntoa kävinkin katsomassa. Toinen olisi ollut paritalon puolikas 300m päässä työpaikalta, toinen 1.3km päässä, maan alla.
Ehkä ihan hyvä, ettei kumpaankaan riittänyt kantti. Toisen kanssa olisin naimisissa pankin kanssa vielä 23 vuotta, toisen kanssa vähän vähemmän aikaa, mutta jo valmiiksi haudattuna. ASO-asunnossa edelleen mennään, eikä tässä nyt ole mitään moitteen sijaa.
2010 aloitin työt myös käyttöliittymäsuunnitelijana yhdessä Nokian suurimmista alihankkijoista Oulussa. Tutustuin töiden kautta mukaviin ihmisiin, osan kanssa pidän yhteyttä edelleen, osan kanssa vähemmän. Työmatkat kohdistuivat Helsinkiin, Poriin, Jyväskylään ja Berliiniin. Pääsin keskustelemaan tärkeiden ihmisten kanssa, osin vahingossa ja osin tuurin kautta, opin, että naiivia lapsenmieltä ei kannata kadottaa, vaikka niin moni olikin sen kadottanut – osa tahallaan, osa unohduksen kautta.
Seuraaviin vuosiin kuului työttömyyttä, orientoitumista opettajaksi kouluun josta valmistuin tuolloin 2007, opettamaan saman alan ihmisiä, jollaiseksi itsekin opiskelin ja sittemmin valmistuin. Esiintymiskammoa kävin tappamassa onnistuneesti Standup-esiintymisten kautta 45 Specialin Remakka-illoissa.
Edelleen tutustuin mukaviin ja mielenkiintoisiin ihmisiin, joiden kanssa pidän elleen yhteyttä – osan kanssa tiiviimmin, osan kanssa vähän rauhallisemmin. Sosiaalisesta mediasta on ollut tämän porukan kanssa apua – ja murhetta :)
Opetustöiden kautta löysin enemmän itsestäni kuin aiemman elämän kautta aiemmin. Myös vapaa-ajalla aloin laajentaa maailmankaikkeuden hahmottamistani ja elämäntapakatsomustani, kun huomasin, että peruskoulussa ja yleensä keskivertoihmiselämässä käsitellään vain hyvin pieni (jos kohta riittävä, monelle) osa siitä, mitä ylipäätään ON ja mitä voi OLLA.
2013 (voin olla väärässä vuodessa, numeroiden kanssa monesti olen) ostin oman auton. Olen siihen edelleen tyytyväinen, joten sikäli kävi hyvä onni. En tiedä autoista edelleenkään oikein mitään, etenkään niiden korjaamisesta, mutta niillä on kivaa ajaa omien aikataulujen mukaan. Milloin minnekin. Joskus kavereiden kanssa, useimmiten yksin.
Treffipalstojen kautta olen tutustunut pariin naisihmiseen, mutta todennut sittemmin, että ihmiseen tutustuu parhaiten naamatusten, ja hommanut seurani ihan baareista tai puistosta. Ystäviä on muutenkin todella paljon, mutta se ydinryhmä muodostuu muutamasta samanhenkisestä ihmisestä, ja heistä olenkin todella kiitollinen.
Asumistani paikoista Oulu on edelleen paras, kunhan jättää (kunnallis)politiikan ja rasismipaskan omaan arvoonsa ja keskittyy siihen, miten elämästä, niin omasta kuin muidenkin saisi pikemminkin parempaa kuin alati ankeampaa. Tämän blogini aikana en tosin ole muualla kerennyt asumaankaan kuin Oulussa, mutta tuntui tärkeältä mainita :)
Opettajana olen pyörinyt 4 vuotta ja ammatillisessa opettajakoulussa opiskellut puolisentoista vuotta. Toukokuussa pitäisi tulla ammattipätevyys, ja sitä myötä oikea ammattinimike, joka sentään antaa ymmärtää, mitä tittelin takaa löytyy, toisin kuin ”medianomi”.
Jalkoja on katkottu, niistä toivuttu, autojen alle jääty ja leikkauksissa ravattu, turpaan on tullut, joskus syystä ja joskus syyttä, mutta kaikesta aina entistä ehompana kohti tulevuutta. Joskus masentaa, joskus naurattaa; joskus tähdissä näkyy tulevaisuus ja joskus menneisyys.
Taiteilijavuosi – vai taiteilijaelämä?
Ensimmäinen blogipostaukseni heinäkuussa 2007 alkoi samoin kuin päättyy toistaiseksi tämäkin viimeinen postaukseni, sanaan ja fiilikseen:
Noniin.