Sepä olis sitten semmonenkin ilmeisesti taputeltuna, kesti päivälleen viikon.
Tilasin tuossa viime maanantaina puoli kahdeksan maissa pari pitsaa ja kanasalaatin, kun Pizzaonlinen pizzabonuksia oli kertynyt 18 euron edestä. Fiksumpi olisi käyny kaupassa, vaan harvemminpa tuota tulevaisuuteen näkee; kuten en minäkään tuolloin.
Iltasella alkoi tuntua siltä, että jaha pahalainen, mahaa vääntää, että olikos kanasalaatti eläväisempää sorttia. Noh, vääntely meni ohi, mutta nosti kuumeen. Ja nostikin huolella, +39.4C ensi alkuunsa ja mietin että no jopas.
Aamuun asti en saanut pyörittyä, kun aivan järjettömän voimaton olo valtasi koko kropan ja vähän siinä säikäyttikin, kun en päässyt nousemaan istualleni sängyssä. Siitä luovasti nytkyttäen itteni lattialle, prosessin aikana putosin naamallani nyrkkini päälle, eli käänteisesti löin itteäni turpaan ja veret valahti nenästä lattialle ja vähän minne nyt sattui yltämään kun siinä etanana matelin kylppäriä kohden.
Kylppärissä seuraava kiroilua aiheuttanut tavoite oli, mistä saisin sitä vettä. Pyttyyn ei taipunut kädet ja suihkun hanaan en yltänyt. Jokainen liike tuntu siltä, että pitää tarkkaan harkita, tai lähtee taju. Jollain tuurilla sain paukautettua vesihanan nappia silleen, että suihkun letkusta valui roimasti letkuun jäänyttä vettä niskaan. Välitön piristys ja lihakset alkoivat ottaa komentoja vastaan. Pistin vuoroin jäistä ja lämmintä vettä, että sain hapoilla olleet lihakset taipuisiksi ja hengen kulkemaan.
Tiistaina olisi pitänyt olla AMOK-opintojen kontaktipäivä, mutta sinne en luonnollisestikaan päässyt. Aamulämpö oli maltilliset +38C mutta se nousi päivän aikana +41C jossa se sitten kieppuikin parin päivän ajan.
Veli kävi tuomassa lihakeittoa ja vissyä, sekä 400mg buranaa. En yhtään muistanut, että burana ei vaan sovi mulle, se saa veret nenästä ja tekee tosi hankalan olon (painetta päähän, värit katoavat näöstä) niillä sitten sinnittelin torstaihin saakka, jolloin meni jo hermo, soitin yötä vasten ambulanssin, joka tuli paikalle ripeästi, 10 minsaa soitosta.
Ambulanssin hölökunta oli asiallista, mutta ihmetteli miten terveen oloinen olin noin keskustelun kuin mittausarvojenkin kautta. Kysyivät voisinko mitenkään jäädä kotiin hoitelemaan pöpöä, ja minä että kaipa se pitää jäädä. Ambulanssidude vielä sanoi, että tän kokosen jantterin pitäis syödä 1000mg buranoita. Söin ensitöikseni 2 x 400mg buranat ja 20 min perästä pitikin pitää jäistä paperia naamaa vasten kun verta tuli nokasta ihan veripalvelulle asti.
Veli erälleen kävi vissiin lauantaina tuomassa parasetamolia, jauhelihaa ja porkkanoita. Ja mehua.
Parasetamol + appelsiinimehu on itelle semmonen kombo, että uni tulee ja lihakset rentoutuu. En ollut koko viikolla saanut nukuttua kuin lyhyitä säpsäyksiä, puhutaan minuuteista.
Kun sai nukuttua, alkoi sairastaminenkin onnistua paremmin, kun pakokauhu, yksinäisyyden tunne ja elämän turhuus alkoivan siirtyä taka-alalle.
Mikään muu tässä sairastamisessa ei niin hirveää ole kuin se lohduton yksinäisyyden tunne.
P.s. Sosiaaliseen mediaan en enää jatkossa päivitä terveyteeni liittyviä asioita – sitä besserwisseriyden määrää on mahdoton tajuta, ja auta saatanas, jos et ole kirjoittamassa sinne just sillon ku jotain huolettaa, niin sitten olet kuollut ja voi että.
P.p.s. ihan elossa oon.