Tuli mieleen kirjoitella tämmönen, kun oli tylsää ja ajattelin että olis hauska kirjotella tämmönen.
Meikä ei oo koskaan äänestänyt poliittisissa vaaleissa. Siis näissä pressan- tai kunnalisvaaleissa. Olen mukautunut siihen, mikä kansan mielestä on hyvältä vaikuttanut. Aina sanotaan, että sitten ei voi valittaakaan, joten olen pyrkinyt minimoimaan kaiken paitsi säästä valittamisen – sekin on jäänyt vähemmälle, kiitos ilmastonmuutoksen ja leudon talven.
Minä en ole hyvä ihmissuhteissa. Vuosi vuodelta ne tuntuvat koko ajan hankalammalta ja hankalammalta handlata. Tyttöjä käy välillä pyörimässä tässä ja tuolla, harvemmin jaksan baarissa tehdä aloitetta, mutta joskus sentään niitäkin, yleensä aika ohikiitävin seurauksin. Joskus on kivaa olla yhdessä jonkun kanssa, suurimman osan aikaa vietän mielelläni yksinäisyydessä – tehden mitä mieleen juolahtaa.
Näen yleensä asioista vain sen oman puoleni, sillä pyrin reagoimaan tietoisesti ja vähemmän tietoisesti asioihin sen mukaan kuin minulle itselleni on tapahtunut. Tässä piilee se ongelma, että yleensä sitten reagoin asioihin tunteella, enkä järjellä, vaikka juuri se perusajatus onkin taustalla, että osaisin mahdollisimman tarkasti ja empaattisesti reagoida eri asioihin ja ongelmiin – omien kokemusteni kautta. Jos jokin aihe on täysin vieras, pyrin tuomaan sen hyvissä ajoin keskustelun alussa esille, jotta vältyttäisiin siltä, että pöljänä varttituntisen dialogin päätteeksi joutuisin kysymään, anteeks mitä?
Tässä nyt näitä ”anteeks kun olen mitä olen” -tyyppisiä alustuksia. Missä minä sitten olen tai ainakin pyrin olemaan hyvä?
Minä olen utelias. Pyrin olemaan myös avulias siinä määrin kuin sen koen tarpeelliseksi ja missä suhteessa se on käytettävään aikaan. Jos joku kysyy toistuvasti samoja asioita, saatan sanoa, että näähän me ollaan jo monesti puhuttu – yleensä kysyjä närkästyy, mutta minua ei vaan kiinnosta joitain asioita kohkata tuhannesti, vaikka aihe oliskin mielenkiintoinen. Tämmöisiä aiheita ovat mm. ohjelmointi, avaruus ja musiikki.
Minä olen nokkela. Sen voi kyllä tulkita moneen suuntaan, jotkut ottavat sanaleikit, joita suollan päivittäin älytöntä tahtia, vittuiluna tai merkkinä järjen köyhyydestä – minulle ne ovat luova kanava tarkkailla maailmaa ja tehdä siitä tulkintoja – ja toki, olla merkkinä järjenköyhyydestä ja joskus toimia vittuilukanavanakin.
Minä olen reilu. Jokainen saa tasan sellaista kohtelua minun suunnaltani, kuin he kohtelevat minua. Joskus tosin tuntuu, että olen turhan höveli joitakin ihmisiä kohtaan, mutta nämäkin olen yleensä tarkkaan harkinnut ja laatinut pakoreitin, jos höveliys uhkaa muodostua toistuvaksi tai muuten liikaa aikaa vaativaksi.
Minä olen lapsellinen. Naivius tiettyyn rajaan asti on mielestäni rikkaus, ei rasite. Se, että osaa erottaa hetket milloin voi olla luova ja lapsellinen, milloin asiallinen ja vastuunottava, on se tietty raja. Jos olisin aina, joka tilanteessa asenteella ”asioilla on tapana järjestyä”, päätyisin vain ongelmiin.
Minä olen laskelmoiva. Koko ajan päässä pyörii monta eri visiota siitä, mitä seuraavaksi voisi tapahtua ja miten niihin reagoisin. Joskus tämä rasittaa, koska enemmän tai vähemmän stressaan jostakin kaiken aikaa, mutta nyttemmin kun olen oppinut ajattelemaan tätäkin voimavarana, ominaisuutena, se ei enää hallitse arkitoimia niin kokonaisvaltaisesti kuin ehkä aiemmin on tehnyt. Tästä syystä kuitenkin saatan ennemmin kävellä yksin kotiin ja pistää mukavan oloisen mimmin taksilla kotiinsa, ennemmin kuin veisin hänet kämpälleni.
Seksi – se onkin hankala käsite, joskin oiva aasinsilta edellisestä. Tavallaan pidän siitä, mutta en kenen tahansa kanssa. On todella vaikea harrastaa seksiä ihmisen kanssa, jonka on tavannut juuri samana iltana. Yleensä illat päättyvät siihen, että nukutaan siveästi vierekkäin ja aamusella halaillaan ja virnuillaan ja homma sitten olikin siinä, ei kiinnosta enää nähdä meikäläistä, kun aamusella valosassa näkee että herrajumala, tommonen vanha läse… mut makee videotykki oli…
Huumoriakin löytyy. Älyttömät määrät.
Muuten olisin jo hirressä.